Sähköautoja päätyy hätäisesti romutettavaksi ulkomailla – syy löytyy auton alta

Nuoria sähköautoja on romutettu siitä syystä, että akkuja ei ole kannattanut korjata. Ilmiö voi heijastua vakuutusmaksuihin.

Raju lumimyrsky tärveli Tesla-merkkisen auton Redwood Cityssä Yhdysvalloissa helmikuun lopulla.

Sähköauton akkuun tullut vahinko voi johtaa tilanteeseen, jossa tuliterä auto mieluummin romutetaan kuin korjataan. Sillä taas on kauaskantoiset seuraukset kuluttajan lompakolle ja ilmastolle.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka selvitti uudehkojen kolaroitujen sähköautojen kohtaloa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Pohjassa olevat akut voivat haukata auton hinnasta puolet ja sisältävät tekniikkaa, jonka korjaaminen on vaikeaa. Uutistoimiston mukaan tällaisten vaurioituneiden autojen romuttaminen yleistyy.

”Ostamme sähköautoja kestävän kehityksen takia, mutta sähköauto ei ole kovin kestävää toimintaa, jos akku pitää heittää menemään pienen kolarin takia”, sanoo Thatcham Researchin tutkimusjohtaja Matthew Avery. Hänen edustamansa tutkimuskeskus tuottaa tietoa autovakuutuksia tarjoaville yhtiöille.

Reutersin mukaan eritoten Teslan akut on kiinnitetty niin tiiviisti autoon, että korjaaminen on toivotonta. Tesla ei kommentoinut asiaa uutistoimistolle.

Reutersin haastattelemat asiantuntijat näkevät ongelmaksi sen, että valmistajat haluavat pitää akkuihin ja auton teknologiaan liittyviä tietoja itsellään.

Kaikesta tästä voi uutistoimiston mukaan seurata vakuutusmaksujen raju kasvu.

Esimerkki sähköauton akustosta auton pohjassa auton rakennusvaiheessa Skodan tehtaalta.

Tilanne kuulostaa dramaattisemmalta kuin mitä todellisuus on.

Esimerkiksi Suomessa korjauskelvottomia sähköautoja on vielä niin vähän, ettei niiden pohjalta voi tehdä johtopäätöksiä, kertoo Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali.

”Autoja tulee kierrätykseen vain kolariautoista ja niitäkin pieni määrä. Vakuutusyhtiöt varmaankin miettivät näitä kysymyksiä aika tapauskohtaisesti.”

Kenraali katsoo, että sähköautojen yleistyessä lisääntyvät juuri niiden yksityiskohtiin erikoistuneet korjaamot. Jo nyt vastaava samantahtinen kehitys on nähtävissä latausasemissa: asemakanta kasvaa käsi kädessä sähköautokannan kanssa.

”Jossakin vaiheessa akkuja voidaan korjata kuin muitakin osia.”

Silloin pienemmät perinteiset rasvamontut muuttuvat sähkömontuiksi. Sama odottaa sähköauton viimeistä pysähdyspaikkaa eli kierrätys- ja romutuspaikkoja, kun akusta saadaan irti arvokkaita metalleja.

”Se on kehittyvää toimintaa. Niitä [yrityksiä] kasvaa kuin sieniä sateella.”

Lue myös: HS vei Teslan perinteiselle katsastusasemalle: Sähköauton pohjasta paljastui kliininen näky, joka uhkaa koko alan tulevaisuutta

Reutersin kuulemat kansainväliset asiantuntijat tarjoavat vallitsevaan tilanteeseen kolmea ratkaisua: akut pitäisi tehdä pienemmissä osissa, olla helpommin korjattavia ja autovalmistajien pitäisi avata akkujen dataa vaikkapa kolmannen osapuolen korjaamoille.

Toisaalta asiantuntijat muistuttavat, että uusia sähköautoja kolaroidaan vähemmän, sillä niissä on etevät turvajärjestelmät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita