Suhtautuminen viinimyynnin vapauttamiseen jakaa eduskuntapuolueita ja myös kansaa.
Nykyisellään viinejä saa Suomessa myydä vain Alkon hyllyiltä, minkä lisäksi viinitilat voivat myydä ulos omia tuotteitaan.
Alkon monopoli ulottuu tällä hetkellä kaikkien yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myyntiin. Monopolin tarkoituksena on vähentää ja ehkäistä alkoholihaittoja. Terveysjärjestöt ja esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat vaatineet Alkon monopolin säilyttämistä kansanterveydellisistä syistä.
Tuoreen HS-gallupin mukaan suomalaisten niukka enemmistö eli 53 prosenttia katsoo, että viinejä pitäisi voida myydä myös ruokakaupoissa. Runsas kolmannes eli 36 prosenttia sanoo ei viinien tuomiselle ruokakauppaan, kun taas 11 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.
Lisäksi HS tiedusteli eduskuntapuolueiden kantaa aiheeseen erillisellä sähköpostikyselyllä. Eduskunnan isoimmista puolueista Sdp ei sallisi viinien myyntiä ruokakaupoissa. Puolue on sitä mieltä, että Alkon monopoli on yksi tehokas keino ehkäisemään alkoholihaittoja Suomessa.
Perussuomalaisilla ei ole suoraa kantaa asiaan. Puolueen mielestä kahden ison ruokakauppaketjun valta-asema pitäisi murtaa ennen kuin voitaisiin miettiä Alkon viinimonopolin purkamista.
Sen sijaan kokoomus on viinikaupan vapauttamisen puolella. Jos asia olisi vain kokoomuksesta kiinni, viinivahvuiset juomat tulisivat ruokakauppojen hyllyille tulevan vaalikauden aikana. Kokoomus kannattaa myös viinien ulosmyynnin sallimista ravintoloissa.
Kokoomuksen tiedetään ajavan koko Alkon monopolin lakkauttamista.
Kokoomus on samalla kannalla kuin kaupan ala, jota edustavat Päivittäistavarakauppa ry ja Kaupan liitto lobbaavat näkyvästi viinikaupan vapauttamisen puolesta. Etujärjestöillä on käynnissä Viinit ruokakauppaan -kampanja.
THL:n mukaan viinien myynnin salliminen ruokakaupoissa veisi pohjan myös väkevät juomat kattavalta monopolilta. Viinien myötä pitäisi vapauttaa käytännössä kaikkien alle 15-prosenttisten alkoholijuomien myynti. Jos näin kävisi, jopa 75 prosenttia Alkon myynnistä avautuisi THL:n mukaan kilpailulle.
Tällä perusteella vasemmistoliitto ei kannata viinien myyntiä ruokakaupoissa. Puolue siis katsoo, että jos viinit tuotaisiin ruokakauppoihin, koko alkoholimonopoli voitaisiin saman tien heittää roskakoriin.
Keskustan mielestä viinejä ei pitäisi tuoda ruokakauppojen hyllyille. Puolue muistuttaa, että alkoholilakia uudistettiin vasta edellisellä vaalikaudella.
Vuonna 2018 voimaan tullut alkoholilaki nosti ruokakaupassa myytävien juomien alkoholipitoisuuden enimmäismäärän 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Samalla poistettiin valmistustapaa koskeva rajoitus, joten viinapohjaiset limuviinat pääsivät kauppoihin.
Vihreiden mielestä taas viinit voisivat aivan hyvin kuulua ruokakauppoihin myös Suomessa, koska viini on ruokajuoma. Puolueen mielestä suomalaista alkoholikulttuuria pitäisi muutenkin kehittää terveellisempään suuntaan.
Pienimmistä eduskuntapuolueista kristillisdemokraatit ja Rkp eivät toisi viinejä ruokakauppaan. Sen sijaan Liike Nyt purkaisi Alkon monopolin.
Kansalaisten tuntoja kartoittavan HS-gallupin mukaan naisia useampi mies toisi viinit ruokakauppoihin. Miehistä 58 prosenttia kannattaa viinimyynnin vapauttamista, kun taas naisista osuus on alle puolet eli 48 prosenttia.
Tuloluokka vaikuttaa suhtautumiseen, ja erityisesti monet hyvätuloiset haluaisivat viinit ruokakauppoihin. Johtajat ja ylemmät toimihenkilöt näkisivät muihin ammattiryhmiin kuuluvia useammin mielellään viinit ruokakauppojen hyllyillä.
Vastauksista näkyy poliittisen asemoinnin vaikutus viinikantaan. Myös kansalaisten kohdalla poliittinen oikeisto kannattaa viinimyynnin vapauttamista.
Itsensä oikealle sijoittavista 75 prosenttia haluaisi viinit ruokakauppaan. Jonkin verran oikealla samoin kuin jonkin verran vasemmalla olevien enemmistöt ajattelevat samoin. Vasemmistolaisista vain runsas kolmannes on samaa mieltä.
Kansalaisten viinikanta jakaantuu myös puoluekannan mukaan. Varsinkin kokoomusta ja perussuomalaisia kannattavat ottivat kantaa ruokakauppojen viinimyynnin puolesta. Myös vihreistä 52 prosenttia kannattaa vapauttamista.
Sdp:n ja vasemmistoliiton kannattajien rivit asia jakaa kahteen leiriin. Keskustalaisista 37 prosenttia tukee ajatusta viinien myymisestä ruokakaupoissa.
Eduskuntapuolueille esitettiin seuraava kysymys: Pitääkö viinien myynti sallia myös ruokakaupoissa? HS keräsi puolueiden vastaukset sähköpostikyselyllä.