Yhdysvaltojen keskuspankki on keskiviikkona vaikean kysymyksen äärellä.
Ripeä inflaatio puoltaa rahapolitiikan kiristämistä, mutta rahoitusmarkkinoiden epävakauden takia saattaisi olla perusteltua jopa pidättäytyä koronnostosta.
Keskuspankki julkaisee päätöksensä kello 20 Suomen aikaa. Ohjauskoron vaihteluväli on nykyisin 4,50–4,75 prosenttia.
Rahapolitiikan kiristäminen inflaation hillitsemiseksi on johtanut rahoitusolojen tuntuvaan kiristymiseen. Kohonneiden korkojen takia pankeista ei saa enää rahoitusta yhtä edullisin ehdoin kuin aikaisemmin. Tämä voi pakottaa pankkien asiakkaita nostamaan talletuksiaan, jolloin pankit ovat nopeasti vaikeuksissa.
Talletuspako ei ole ainoa syy monien pankkien vaikeuksiin. Korkojen kohoamisen takia pankkien taseissa olevien pitkien joukkolainojen arvot halpenevat, jolloin suurta riskiä ottaneet pankit vaikeuksissa. Etenkin, jos ne eivät ole ostaneet joukkolainasijoituksilleen korkosuojausta.
Keskuspankin johtokunnan entinen neuvonantaja Ellen Meade sanoi tiistaina sanomalehti Financial Timesissa, että pääjohtaja Jerome Powellin täytyy olla nyt samaan aikaan sekä palomies ja poliisi. Palomiehen on sammutettava tulipaloja pankkijärjestelmässä ja poliisin on huolehdittava hintavakaudesta.
Rahapolitiikasta ei kuitenkaan päätä yksin pääjohtaja, vaan keskuspankin avomarkkinakomitea. Useat pankit uskovat keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä. Ennen rahoitusmarkkinoiden epävakautta keskuspankin ennakoitiin nostavan ohjauskorkoa 0,50 prosenttiyksikköä sitkeän inflaation takia.
Työministeriön tuottaman kuluttajahintaindeksin perusteella inflaatiovauhti oli Yhdysvalloissa helmikuussa 6,0 prosenttia, kun se tammikuussa oli 6,4 prosenttia. Keskuspankin hintavakaustavoitteen mukaan inflaation on oltava pitkän ajan kuluessa keskimäärin kaksi prosenttia.
Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen korostaa, ettei rahapolitiikan kiristäminen ole välttämättä paha asia, vaikka rahoitusmarkkinoilla on suurta epävakautta.
”Ei ole mitenkään selvää, että hintavakaudesta tinkiminen turvaisi rahoitusvakauden. Sen sijaan hintavakaudesta huolehtiminen voi pikemminkin edistää rahoitusvakautta. Jos keskuspankki yhtäkkiä antaisi inflaation kiihtyä, se voi johtaa rahoitusvakauden vielä suurempaan horjumiseen.”
Epävakauden takia pankit ovat luultavasti jo alkaneet myöntää varovaisemmin lainoja. Tämä heikentää inflaatiopaineita ja vähentää keskuspankin tarvetta kiristää rahapolitiikkaa, Määttänen sanoo.
Jälkiviisaasti voidaan hänen mukaansa sanoa, että keskuspankin olisi pitänyt aloittaa koronnostot aikaisemmin kuin vuosi sitten maaliskuussa.
”Kun inflaatio päästetään kiihtymään, keskuspankki voi joutua kiristämään rahapolitiikka jälkijunassa enemmän kuin jos se olisi nostanut ohjauskorkoa aikaisemmin.”
Nopea inflaatio on haitallista sekä kotitalouksille että yrityksille. Hintojen ripeän kohoamisen takia kotitalouksien reaalitulot supistuvat ja yritysten kustannukset kasvavat, jolloin kulutus ja tuotanto vähenevät.
Yhdysvalloissa inflaatiota on kiihdyttänyt myös voimakas finanssipoliittinen elvytys, joka aloitettiin koronaviruspandemian pahimmassa vaiheessa. Elvytys on lisännyt kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa.
Lisäksi talous on Yhdysvalloissa ylikuumentunut. Kun työvoiman kysyntä on tarjontaa suurempaa, työnantajat joutuvat kilpailemaan työvoimasta palkankorotuksilla. Ne taas ovat omiaan kiihdyttämään inflaatiota.
Rahapolitiikkaa kiristämällä keskuspankki pyrkii saamaan kysynnän ja tarjonnan paremmin tasapainoon, minkä seurauksena inflaatio ajan mittaan hidastuu.
”Hintavakaus ja rahoitusvakaus kulkevat pitkällä aikavälillä käsi kädessä. Yhdysvaltojen pankkijärjestelmään kohdistuvan epävakauden takia keskuspankki joutuu huolellisesti pohtimaan, kuinka hyvin pienet ja keskikokoiset pankit kestävät sen, jos ohjauskorkoa kohotetaan”, sanoo finanssiyhtiö Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.
Jos keskuspankki päättäisi keskeyttää koronnostot, se voi herättää rahoitusmarkkinoilla epäilyjä, että pankkijärjestelmän ongelmat ovat suurempia kuin vielä tiedetään. Seuraukset rahoitusmarkkinoilla voisivat olla arvaamattomat.
Tiistaina Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen sanoi, että viranomaiset ovat valmiina estämään epävakauden laajenemisen pankkijärjestelmässä. Hänen mukaansa tämä voisi tarkoittaa kaikkien talletusten suojaamisen.