Asuntojen hintojen näkyvä lasku jatkui helmikuussa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat 5,2 prosenttia koko maassa. Edelliskuukauteen nähden hinnat olivat kuitenkin nousussa, ja vanhat osakeasunnot kallistuivat 1,2 prosenttia tammikuusta.
Asuntojen hinnat laskivat ympäri Suomea edellisvuoteen nähden. Hintojen lasku oli muuta maata kovempaa suurissa kaupungeissa.
Suurista kaupungeista lasku oli kovinta Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 6,1 prosenttia vuoden takaisesta. Suurten kaupunkien ulkopuolella hintojen lasku oli 4,4 prosenttia.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki muistuttaa twiitissään, että asuntomarkkinat piristyvät usein keväisin, mikä selittää hintojen ja kauppamäärien hienoista nousua tammikuusta.
”Vuoden takaiseen verrattuna meno on silti vaisua ja kuluttajien ostoaikeet yhä matalalla tasolla”, Kuoppamäki toteaa.
Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin helmikuussa noin kolmanneksen vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin, kertoo Tilastokeskus.
”Asuntokaupan alho jatkui helmikuussa ja asuntomarkkinat etsivät yhä suuntaansa kohonneiden korkojen ja sitkeän inflaation ikeessä. Vanhojen osakeasuntojen kaupoista uupuu nyt joka kuukausi yli 2 000 asuntokauppaa kriisejä edeltäneeseen tavanomaiseen tasoon verrattuna”, sanoo asuntorahoittaja Hypon ekonomisti Juho Keskinen tiedotteessa.
Keskisen mukaan suomalaisten asunnonostoaikeet ovat nyt alimmillaan seitsemään vuoteen.
”Luottamuksen pohjanoteeraus on toivon mukaan jätetty taakse, mutta tulevaisuudenusko palaa vasta pätkittäin inflaation ja korkojen asettumisen myötä”, Keskinen sanoo.
Asuntokauppa on hidastunut merkittävästi korkojen noustessa. Tammikuussa nostettiin Suomen Pankin mukaan noin 40 prosenttia vähemmän asuntolainaa kuin vuotta aiemmin. Uusia asuntolainoja nostettiin noin 847 miljoonalla eurolla. Nostettujen lainojen määrä putosi joulukuusta lähes 21 prosenttia.
Alla olevasta hakukoneesta voit tarkastella pääkaupunkiseudun asuntokauppatilannetta postinumeroalueittain. Hinnat ovat hintapyyntöjä, eivät toteutuneita kauppahintoja. Tiedot ovat peräisin Oikotie Asunnot -verkkopalvelusta, jonka datan HS on saanut analysoitavakseen.