Nopeasti kehittyä generatiivinen eli sisältöä tuottava tekoäly voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia työmarkkinoilla, ja se saattaa korvata neljänneksen nykyisistä työtehtävistä Euroopassa ja Yhdysvalloissa, arvioidaan tuoreessa raportissa.
Amerikkalainen Goldman Sachs -pankki arvioi tällä viikolla julkaistussa raportissa, että keskusteleva Chat GPT ja muut generatiiviset tekoälyt voivat saada aikaan talouteen merkittävän tuottavuusloikan. Tuottavuuden parantuminen kasvattaisi vuosittaista maailman bruttokansantuotetta seitsemän prosenttia kymmenessä vuodessa.
Amerikkalaispankin raportista uutisoivat muun muassa brittilehti Financial Times ja uutissivusto Business Insider.
Isolla tuottavuusloikalla on kuitenkin kääntöpuolensa työmarkkinoilla. Goldman Sachsin arvion mukaan tekoälyteknologia voi vaikuttaa noin 300 miljoonaan kokoaikaiseen työpaikkaan maailmanlaajuisesti, jos se kehittyy ennusteiden mukaisesti.
Erityisen vaarassa automaatiolle ovat toimihenkilöiden työpaikat. Esimerkiksi noin 45 prosenttia hallintohenkilöstöstä ja juristeista on raportin mukaan vaarassa menettää työpaikkansa tekoälylle Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Jollain aikavälillä kuitenkin syntyy uusia työpaikkoja, kun talous kasvaa.
Kaiken kaikkiaan tekoälyn mahdollistava automaatio vaikuttaa jollain tavalla lähes kahteen kolmasosaan nykyisistä työpaikoista, Goldman Sachsin ekonomistit arvioivat.
Monien työntekijöiden työstä tekoäly voisi automatisoida alle puolet heidän työtehtävistään ja siten he voisivat keskittyä tuottavampiin töihin.
Pankkiekonomistit laskivat, että työtehtävien osittainen tekoälyautomaatio voi koskea 63 prosenttia työvoimasta Yhdysvalloissa. Noin 30 prosenttiin työvoimasta automaatio ei vaikuttaisi. Tällaisia työpaikkoja olisi fyysisissä ja ulkona suoritettavissa työtehtävissä.
Jäljelle jäävä noin seitsemän prosenttia amerikkalaisista työskentelee töissä, joissa vähintään puolet heidän työtehtävistään voisi hoitaa tekoäly. Näiden työntekijöiden työpaikat oli vaarassa kadota automaatiolle.
Euroopassa vaikutukset ovat samantyylisiä, Goldman Sachs arvioi raportissaan.
Goldman Sachsin raportin arvio tekoälyn vaikutuksista työmarkkinoille on samansuuntainen kuin amerikkalaisyliopistojen aiempi tutkimus, Business Insider kertoo.
Princeton Universityn, University of Pennsylvanian ja New York Universityn tutkimuksen mukaan tekoäly voi vaikuttaa eniten koulutettujen toimihenkilöiden töihin. Tällaisia töitä on esimerkiksi lakitoimistoissa.
Niin ikään Chat GPT -tekoälybotin takana olevan GPT-4-tekoälyn luonut Open AI -tutkimuskeskus arvioi viime viikolla selvityksessään, että 80 prosenttia yhdysvaltalaisesta työvoimasta saattaa kokea, että vähintään kymmenen prosenttia heidän työtehtävistään siirtyy tekoälylle.
Goldman Sachs odottaa, että tekoäly pystyy tulevaisuudessa esimerkiksi täyttämään pienyritysten veroilmoituksia, arvioimaan vakuutushakemuksia ja dokumentoimaan rikospaikkatutkimuksia.
Sen sijaan tekoäly ei pystyisi arvion mukaan tekemään monimutkaisempia työtehtävä, kuten oikeuspäätöksiä, arvioimaan potilaiden terveydentilaa tai selvittämään kansainvälisen verolainsäädännön kiemuroita.