Sveitsin lääke­­vienti Venäjälle vain kasvanut

Sveitsin kokonaisvienti Venäjälle on laskenut sotaa edeltävästä ajasta vain vähän.

Lääkeyhtiöt Novartis ja Roche ovat sveitsiläisiä yhtiöitä.

Sveitsin lääkealan vienti Venäjälle on ennätyskorkealla huolimatta Venäjää vastaan asetetuista pakotteista, kertoo uutistoimisto AFP.

Sveitsi on seurannut pakotteissaan Euroopan unionia, mikä on tarkoittanut muun muassa sveitsiläisten koneiden ja kellojen Venäjän-viennin pysähtymistä.

Lääkkeet taasen lasketaan hyödykkeiksi, jotka ovat elämän kannalta välttämättömiä, joten niitä ei lueta pakotteiden piiriin. Sveitsi on usean kansainvälisen lääkeyhtiönc, kuten Novartiksen ja Rochen, kotimaa.

Vienti Sveitsistä Venäjälle on laskenut sodan alkamisen jälkeen vain hieman.

Neue Zürcher Zeitung am Sonntag -lehden analyysin perusteella hyödykkeitä vietiin Venäjälle maaliskuun 2022 ja helmikuun 2023 välillä 2,9 miljardilla Sveitsin frangilla. Sitä edeltävänä 12 kuukautena viennin arvo oli 3,5 miljardia frangia.

Sveitsin frangin arvo on lähes sama kuin euron.

2,9 miljardin frangin vientiä voi pitää korkeana, sillä viennin arvo on ylittänyt sen vain kolme kertaa muutaman viime vuoden aikana, NZZ am Sonntag kertoo.

”Kun otetaan huomioon pitkä lista hyödykkeitä, joita ei voi enää viedä sotaa käyvään maahan, vaikutus on huolestuttavan pieni”, lehti arvioi pakotteiden vaikutusta.

Sveitsin lääkevienti Venäjälle on kasvanut huimat 40 prosenttia hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vienti oli noin 1,4 miljardia frangia, kun hyökkäyksen alettua sen arvo on kasvanut noin 2 miljardiin frangiin.

Novartis perusteli viennin kasvua kommentissaan NZZ am Sonntagille muun muassa koronapandemian jälkiseurauksilla.

”Myynti Venäjälle on kasvanut useiden tekijöiden vuoksi, muun muassa siksi, että on syntynyt tulva potilaita, joiden hoito on viivästynyt pandemian vuoksi”, Novartis kommentoi.

”Yksi syy on sairaaloiden ja potilaiden varautuminen mahdollisiin pullonkauloihin”, Novartis selitti sotaan viitaten.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita