Yhdys­valtalais­pankit kertoivat voitoista, sijoittajat huojentuneita

Sijoittajat huojentuivat uutisista, koska viime aikoina pankkisektorilla on ollut epävarmuutta.

Yhdysvaltalaispankki JPMorgan Chase raportoi voittojensa kasvamisesta jopa 50 prosentilla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kolme suurta yhdysvaltalaispankkia kertoi perjantaina kasvaneista voitoista vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Yhdysvaltalaispankki JPMorgan Chase raportoi voittojensa kasvamisesta jopa 50 prosentilla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Se hyötyi korkotason noususta, jonka johdosta se pystyi veloittamaan lainoista enemmän.

Samalla JPMorgan Chase kertoi talletusten vähenemisestä vuoden takaiseen verrattuna, mutta edelliseen neljännekseen verrattuna talletusten määrä nousi.

Sijoittajat huojentuivat uutisista, koska viime aikoina pankkisektorilla on ollut epävarmuutta.

Kalifornialaisia teknologiayrityksiä rahoittanut Silicon Valley Bank kaatui maaliskuussa talletuspaon seurauksena.

Hyvästä tuloksesta huolimatta JPMorgan Chase kertoi varautuvansa taantumaan, jonka korkotason nousu saattaa aiheuttaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita