Konkurssien määrän kasvu rauhoittui maaliskuussa, mutta määrä pysyi suurimmillaan vuosikausiin.
Tilastokeskuksen keskiviikkona julkistamien tietojen mukaan konkursseja pantiin vireille viime kuussa 246 kappaletta, mikä on viisi konkurssia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
Tammi–maaliskuussa vireille pantuja konkursseja oli 873 kappaletta. Määrä on lähes kolmanneksen suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi- ja helmikuussa konkurssien määrä kasvoi selvästi.
Suomen yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus huomioi, että konkurssien määrä on noussut korkeimmilleen kahdeksaan vuoteen.
Hänen mukaansa syitä konkurssien määrän kasvuun on ainakin kaksi: heikot talousnäkymät ja se, että koronatuet siirsivät konkursseja.
”Patouma purkautuu”, Brotherus kirjoittaa Twitterissä.
Brotherus arvioi, että kohonneet korot ja kulut vaikuttavat etenkin rakennusalalla.
Tilastokeskuksen konkurssitilastot alkuvuodelta ovat samansuuntaiset kuin Suomen Asiakastiedon huhtikuun alussa julkaisemat tiedot.
Asiakastiedon mukaan seurannan mukaan 2. huhtikuuta päättyneen viikon loppuun mennessä 676 yritystä on asetettu konkurssiin. Määrä on 30 prosenttia suurempi kuin viime vuonna ja korkein 15 vuoden tarkastelujaksolla.
Asiakastiedon mukaan rakennusalalla ja talon rakentamisen toimialalla ”hyökyy konkurssiaalto”.
Konkurssiaaltoa odotettiin vuoden 2020 keväällä, kun koronapandemia iski Suomeen. Tuolloin konkurssipiikkiä ei nähty, mutta pandemian hellitettyä suomalaisten yritysten ongelmat näyttävät kasaantuvan.
Tilastokeskuksen mukaan lukumääräisesti eniten konkursseja laitettiin maaliskuussa vireille Tilastokeskuksen käyttämän luokittelun mukaan toimialalla muut palvelut. Toimialalla pantiin vireille 77 konkurssia.
Muiden palveluiden päätoimiala käsittää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä kiinteistöalan toiminnan. Toimiala kattaa myös koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan.
Vastaavasti vähiten konkursseja laitettiin vireille maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla. Toimialalla pantiin vireille viisi konkurssia.