Spotifyn häiriöt helpottaneet, palvelu oli alhaalla tuhansilta

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Spotifyn häiriöt vaikuttivat yli 20 000 käyttäjään.

| Päivitetty

Audiopalvelu Spotifyssa havaittiin keskiviikkona häiriöitä. Downdetector-verkkosivun perusteella esimerkiksi Yhdysvalloissa häiriöitä oli yli 20 000 käyttäjällä ja Britanniassa noin 8 000:lla.

Suomessa vikailmoituksia oli yli tuhat.

Ennen puoli neljää iltapäivällä Spotify ilmoitti viestipalvelu Twitterissä tutkivansa asiaa, ja noin puoli tuntia myöhemmin se kertoi tilanteen kohentuneen. Kommenttiketjussa osa käyttäjistä kuitenkin sanoi, ettei palvelu vieläkään näytä toimivan tavalliseen tapaansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita