Suomen suurimman teleoperaattorin Elisan kannattavuus oli odotuksia parempi alkuvuonna. Yhtiön liikevaihto oli 540 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 117 miljoonaa euroa.
Analyytikot arvioivat ennalta, että liikevaihto olisi ollut 532 miljoonaa euroa ja liikevoitto 113 miljoonaa euroa.
Liikevaihto kasvoi kuusi prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja liikevoitto viisi prosenttia.
Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila korostaa, että kaikkien liiketoimintojen tulos oli vakaa energiakustannusten noususta, inflaatiosta ja geopoliittista jännitteistä huolimatta.
”Kaiken perustana on se, että meidän strategia toimii, pystymme sopeutumaan nopeasti markkinoiden muutoksiin ja parannamme jatkuvasti toimintaamme. Tämä oli hyvä alku vuodelle.”
Elisa on investoinut runsaasti digitaalisiin palveluihin. Niistä etenkin yrityksille myytävien, tekoälyä hyödyntävien automaatioratkaisujen kysyntä on kasvanut.
Kansainvälisten yrityspalveluiden liikevaihto kasvoi alkuvuonna 20 prosenttia ja tilauskanta 35 prosenttia.
Hänen mukaansa kannattavuuden paranemiseen vaikutti myös se, että sähkö oli alkuvuonna halvempaa kuin yhtiö oli arvioinut.
”Kuluvalla vuosineljänneksellä olemme ottaneet käyttöön tuulivoimaa, jonka hinnat on sovittu jo vuonna 2021. Tuulivoima tuottaa jatkossa 40 prosenttia meidän matkapuhelinverkon sähkön tarpeesta.”
Yhtiö arvioi edelleen liikevaihtonsa olevan tänä vuonna yhtä suuri tai hieman suurempi kuin viime vuonna. Liikevaihtoa kasvattaa Elisan mukaan etenkin matkaviestinpalvelut ja digitaaliset palvelut.
Koko vuoden vertailukelpoisen käyttökatteensa Elisa arvioi myös suunnilleen sama kuin viime vuonna tai hieman suurempi.
”Alkuvuosi oli meille myönteinen yllätys, mutta normaalia suuremman epävarmuuden takia emme muuttaneet arviota liiketoiminnan kehittymisestä tänä vuonna”, toimitusjohtaja Mattila sanoo.