Kiinan kuluvan vuoden bruttokansantuotteen (bkt) kasvu yltää noin kuuteen prosenttiin, ennustaa Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit.
Merkittävä taustasyy tälle on se, että viime vuonna talouskasvu oli verrattain heikkoa. Tiukat koronarajoitukset aiheuttivat tuotantoseisokkeja ja supistivat kulutusmahdollisuuksia. Myös kiinteistösektorin jyrkkä alamäki hidasti talouskasvua.
Kiinan viranomaisten mukaan Kiinan bkt kasvoi viime vuonna kolme prosenttia. Bofitin laskelman mukaan kasvu olisi kuitenkin jäänyt viime vuonna lähemmäs nollaa.
Kiinan virallinen kasvutavoite tälle vuodelle on noin viisi prosenttia. Bofit pitää valitettavana, että numeeriset tavoitteet jatkavat talouskehityksen ohjaamista Kiinassa.
”Tarvittavia uudistuksia tai velkaantumisen vähentämistä on vaikea tehdä, jos päättäjät pelkäävät niiden heikentävän lyhyen aikavälin talouskasvua ja siten omia uranäkymiään”, ennusteessa kirjoitetaan.
Kasvutavoitteiden vuoksi velkaantumisen kasvua ei saada hillittyä.
”Esimerkiksi rakennuttajien velkarajoitteista on nyt päästetty irti ja päinvastoin helpotettu velanottoa.”
Viime vuoden lopulla Kiina teki täyskäännöksen koronapolitiikassaan, jolla oli aiemmin pyritty estämään koronaviruksen leviäminen. Liikkumis- ja kokoontumisrajoituksista luovuttiin, kun niillä ei enää pystytty pitämään kurissa herkästi leviävää virusmuunnosta.
Talouden avauduttua kuluttajien luottamus vahvistui alkuvuodesta ja yksityinen kulutus palautui kasvu-uralle.
Kasvua rajoittaa kuitenkin yhä moni tekijä. Työikäisten määrä vähenee, väestö ikääntyy ja korkeat velkatasot vaikuttavat yritysten kannattavuuteen ja investointeihin.
Kulutuskysynnän kasvua saattaa hidastaa se, että valtaosa kansalaisten varallisuudesta on edelleen sijoitettuna yhä epävarmemmiksi sijoituskohteiksi muuttuneisiin asuntoihin.
Kiinan ensi vuoden talouskasvuksi Bofit ennakoi neljää prosenttia. Tämän jälkeen kasvun ennustetaan jäävän noin kolmeen prosenttiin.