Sävy on edelleen tiukka. ”Varastojen täyttöasteen on oltava 1. syyskuuta mennessä 75 prosenttia, jotta kaasua riittää ensi talveksi.” Saksan verkkoviranomainen Bundesnetzagentur kirjoittaa torstaina julkaistussa viikkotiedotteessa kaasumarkkinoiden tilanteesta.
Saksan ja muun Euroopan maakaasuvarastot ovat kuitenkin talven jälkeen ennätysmäisen täysiä. Varastojen täyttöaste oli 15. huhtikuuta Entsog-palvelun mukaan 57 prosenttia, kun vuosi sitten lukema oli vain puolet tästä eli 28 prosenttia.
Keskimäärin täyttöaste on ollut tähän aikaan vuodesta 36 prosenttia eli 21 prosenttiyksikköä alempana kuin tänä vuonna.
Saksalaisviranomaisen tiedotteiden sävy on ollut silti tasaisen tiukka viime kesäkuusta asti. Silloin Saksassa havahduttiin tulossa olevaan kaasukatastrofiin. Venäjä ilmoitti yhtäkkiä vähentävänsä kaasutoimituksia Nord Stream -kaasuputkessa.
Tätä oli toki osattu pelätä helmikuussa alkaneesta Ukrainan-hyökkäyksestä asti, mutta harva ehkä silti uskoi, että Venäjä itse lopettaisi tärkeimmän vientitulojen lähteensä.
Euroopan ja Saksan kaasuvarastojen tilanne oli kesän alussa vuosi sitten jo valmiiksi surkea. Maaliskuussa, talven lämmityskauden jälkeen varastojen täyttöaste oli vain 26 prosenttia. Venäjä oli nimittäin vähentänyt kaasutoimituksia Eurooppaan vaivihkaa jo syksyllä 2021 ja talven tullen varastot olivat puolityhjiä.
Viime elokuun lopussa kaasuvirta Nord Stream -putkessa lakkasi kokonaan. Syyskuussa putki vielä räjähti korjauskelvottomaksi. Saksa alkoi haalia varastoihinsa kaasua kaikista mahdollisista lähteistä ja hinnasta piittaamatta.
Kaasun hinta Euroopassa kohosi elokuun lopulla korkeimmillaan yli 300 euroon megawattitunnilta, kun ennen kriisiä normaalihinta oli alle 20 euroa. Mutta kaasuvarastot saatiin ennätysmäisen täyteen. Täyttöaste oli viime marraskuussa noin 95 prosenttia.
Kaasun kallistuminen ja viranomaisten kehotukset vähensivät tehokkaasti maakaasun kulutusta etenkin Saksassa. Huhtikuun puolivälissä kaasua kului lähes 14 prosenttia vähemmän viikossa kuin viime vuonna samaan aikaan.
Korkeiden hintojen takia paljon kaasua käyttävää teollisuutta jopa seisotettiin viime talvena ajoittain. Siksi kaasuvarastojen tilanne on vielä talven jälkeenkin ennätysmäisen hyvä.
Myös maakaasun hinta on laskenut. Perjantaina TTF-maakaasufutuurin hinta oli noin 40 euroa megawattitunnilta.
Se on yhä yli kaksinkertainen hinta kriisiä edeltäviin hintoihin verrattuna. Kaasu maksoi kesään 2021 asti Euroopassa yleensä noin 16–18 euroa megawattitunnilta.
Venäjän halvalla myymän maakaasun hintoihin tuskin on paluuta. Iso osa kaasusta tuodaan jatkossa nesteytettynä lng:nä laivakuljetuksina. Se on väistämättä kalliimpaa kuin putkikaasu.
Vaikka kaasuvarastojen tilanne on nyt hyvä, Saksan viranomaiset ovat varuillaan. Bundesnetzagentur pitää yhä yllä järjestelmän hätätilan ja kansalaisia kehotetaan säästämään kaasua.
”Talveen 2023/2024 varautuminen on yhä pääasiallinen haaste”, virasto kirjoittaa.
Kaasusta hyvin riippuvaisessa Saksassa kaasuvarastojakin on säästelty enemmän kuin monessa muussa maassa. Maan varastojen täyttöaste oli huhtikuun puolivälissä selvästi EU:n keskiarvoa korkeampi eli noin 64 prosenttia.