Nordea-pankin omaisuudenhoitoyksikkö Nordea Asset Management on allekirjoittajana kirjeessä, jonka joukko sijoittajia lähetti sähköautoyhtiö Teslan hallitukselle perjantaina.
Sijoittajat vaativat hallitusta puuttumaan yhtiön toimitusjohtajan Elon Muskin ajankäyttöön. Musk on viime aikoina käyttänyt paljon aikaa ja energiaa ostamansa some-palvelu Twitterin asioihin. Hänellä on myös useita muita yhtiöitä, kuten Marsin-matkaa valmisteleva avaruusyhtiö SpaceX.
”Lisäsimme aikoinaan Teslan sijoitussalkkuihimme, koska pidimme yhtiötä kestävän ja vihreän siirtymän edellyttämien tuotteiden ja palvelujen todellisena johtajana. Ajan myötä olemme kuitenkin huolestuneet yhä enemmän yhtiön hallintoon ja johtoon liittyvistä asioista”, sijoittajat kirjoittavat.
Kirjeessä sijoittajaryhmä kertoo omistavansa yli 1,5 miljardin dollarin arvosta Teslan osakkeita. Yhtiön markkina-arvo oli perjantaina noin 517 miljardia dollaria, joten ryhmän osuus yhtiön omistuksesta on noin 0,3 prosenttia.
Sijoittajat ovat huolissaan Teslan suhtautumisesta esimerkiksi työntekijöiden oikeuksiin. Yhtiö kohtaa myös kasvavaa kilpailua, johon vastaaminen vaatisi toimitusjohtajan täyden huomion.
”[Toimitusjohtajan ja johdon heikko valvonta] altistaa yhtiön oikeudellisille, liiketoiminnallisille ja maineriskeille, ja vaarantaa siten yhtiön arvon kehityksen pitkällä aikavälillä”, sijoittajat kirjoittavat.
He huomauttavat, että Teslan markkina-arvosta on hävinnyt yli puolet puolessatoista vuodessa. Teslan markkinaosuus sähköautomarkkinoilla laskee, ja yhtiön tehtailla on raportoitu muun muassa rasistisia käytäntöjä ja työoikeuksien polkemista.
Sijoittajat vaativat hallitusta varmistamaan, että Teslalla on toimitusjohtaja, joka käyttää riittävästi aikaa yhtiön johtamiseen. Tämä pitäisi toteuttaa joko vaihtamalla toimitusjohtajaa tai rajoittamalla Muskin muuta ajankäyttöä.
Sijoittajat vaativat myös Elon Muskia lähellä olevien hallitusten jäsenten poistamista hallituksesta. Hallituksessa istuu muun muassa Elonin veli Kimbal Musk.
Sijoittajat vaativat tapaamista yhtiön hallituksen edustajien kanssa toukokuun 25. päivään mennessä.
Musk itse omistaa tai hänellä on optio ostaa 20 prosenttia yhtiön osakkeista. Suurimman omistajan tahdosta riippumatta pörssiyhtiön hallituksella on velvollisuus ajaa kaikkien osakkeenomistajien etua tasapuolisesti.
Nordean lisäksi kirjeen on allekirjoittanut 16 muuta institutionaalista sijoittaa pääasiassa Yhdysvalloista. Pohjoismaista mukana on myös tanskalainen yksityisiä eläkevakuutuksia tarjoava Pension Danmark.
HS ei jutun julkaisuun mennessä tavoittanut Nordean asiantuntijaa kommentoimaan vaatimusta.
Oikaisu 24.4. kello 10.03: Elon Musk ei ole Teslan perustaja, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.