Korkojen nostoa ei voi lopettaa ennen kuin palkkojen korotuksissa tapahtuu hidastumista, sanoo Belgian keskuspankin johtaja Pierre Wunsch talouslehti Financial Timesille (FT).
”Odotamme palkkojen nousun ja pohjainflaation menevän alaspäin, kuten myös kokonaisinflaation, ennen kuin olemme pisteessä, jossa voimme keskeyttää [korkojen nostot]”, Euroopan keskuspankin (EKP) rahapolitiikasta päättävän neuvoston jäsen Wunsch sanoo.
Eurostatin tilastojen mukaan inflaation myötä myös palkkojen nousu on ollut viime aikoina kovempaa kuin vuosikausiin. Osa keskuspankkiireista on varoittanut inflaatiota ruokkivasta kierteestä, jos palkankorotukset eivät pysy tarpeeksi maltillisina.
”Jos palkkasopimuksissa on jatkossakin noin viiden prosentin kasvua, se tulee olemaan ennusteissamme, eikä inflaatio palaa kahteen prosenttiin”, Wunsch sanoo.
EKP päätti maaliskuussa kiristää rahapolitiikkaa 0,5 prosenttiyksikköä. Liikepankkien talletuskorko kohosi 2,50 prosentista 3,00 prosenttiin ja perusrahoitusoperaatioiden korko 3,00 prosentista 3,50 prosenttiin.
Korkojen nostovauhti on ollut historiallista. Vielä viime kesänä talletuskorko oli 0,5 prosenttia miinuksella.
EKP:n seuraava korkokokous on toukokuun alussa. Useat keskuspankin neuvoston jäsenet ovat ilmoittaneet odottavansa noston tekemistä kokouksessa, mutta sen suuruus tulee perustumaan tuoreisiin taloustietoihin.
”En yllättyisi, jos meidän pitäisi mennä neljään prosenttiin jossain vaiheessa”, Wunsch sanoo.
Tämä merkitsisi sitä, että ohjauskorot nousisivat korkeammalle kuin markkinoilla tällä hetkellä odotetaan.
Wunsch tunnetaan niin sanottuna haukkana, eli rahapolitiikan kiristämistä ja korkojen nostoa kannattavana keskuspankin neuvoston jäsenenä. Wunsch sanoo FT:lle, ettei hänen intresseissään ole kiristää rahapolitiikkaa tavalla, joka tuhoaa talouden turhan päiten.
”Mutta en näe lainkaan merkkejä siitä, että toimemme olisivat liiallisia.”
Wunschin mukaan inflaation suuntaa ei ole saatu vielä tarpeeksi kääntymään, jotta kiristäminen voitaisiin lopettaa.