Venäjän pitäisi ottaa ulkomaisten yritysten paikallinen omaisuus haltuun, sanoo Venäjän suurimpiin pankkeihin kuuluvan VTB:n toimitusjohtaja Andrei Kostin uutistoimisto Reutersin mukaan.
Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin pakotelistoilla olevan Kostinin mielestä Venäjän tulisi ottaa esimerkiksi suomalaisen Fortumin Venäjän-omaisuus haltuunsa. Hän katsoo, että omaisuus voitaisiin palauttaa alkuperäisille omistajille vasta, kun lännen Venäjä-pakotteet poistettaisiin.
Fortum on pyrkinyt pois Venäjältä, mutta se on ajautunut pattitilanteeseen paikallisten yksikköjensä kanssa. HS on kertonut aiemmin, että yhtiö haluaisi myydä Venäjän-toimintonsa ja on tiettävästi löytänyt myös ostajaehdokkaita.
Alkuvuonna Fortum totesi, että Venäjältä poistumisessa voi mennä vielä aikaa, ja lähtöön liittyy merkittäviä epävarmuuksia, kuten viranomaisten hyväksyntä.
Fortumin venäläisten voimaloiden myynnistä päättää lopulta Venäjän presidentti Vladimir Putin, eikä myyntilupia ole saatu.
Maaliskuun alkuun mennessä Fortum oli ehtinyt tehdä 1,7 miljardin euron alaskirjaukset Venäjä-yksikköönsä. Tuolloin yhtiö arvioi Venäjän-toimintojensa arvoksi vajaat kaksi miljardia euroa.
Fortum kommentoi Kostinin ulostuloa Venäjän valtionhallinnon ulkopuolisen venäläisedustajan ulostuloa niukasti.
Fortum aloitti viime vuonna valmistelut poistumiseksi Venäjän markkinoilta.
”Prosessi jatkuu ja toimintojen myynti on meille edelleen ensisijainen vaihtoehto. Tiedotamme asianmukaisesti, kun asiat etenevät. Luonnollisesti seuraamme tilannetta aktiivisesti, mutta sen laajemmin emme asiaa tällä hetkellä kommentoi”, Fortum kertoo lausunnossaan.