Teslojen hintaheilahdukset ovat olleet autoilijoiden puheenaihe koko kevään ajan. Amerikkalaismerkin hankinta askarruttaa monia, koska auton arvo saattaa muuttua milloin tahansa.
Näin kävi esimerkiksi helsinkiläiselle Tuomas Törröselle. Hän tilasi alennusten innoittamana Y-sarjan Teslan maaliskuussa. Auton toimituksen jälkeisenä päivänä huhtikuussa sen hinta putosi 2 000 eurolla.
Sitten tapahtui käänne.
”Olin heti yhteydessä [Teslaan], että huomioidaanko tätä mitenkään. Sain vastauksen, että he hyvittävät erotuksen. Tuli uusi tilausvahvistus, jossa hinnasta oli pudonnut tuo summa. Oletan, että rahat palautetaan tililleni”, Törrönen kertoo ja sanoo olevansa tyytyväinen ratkaisuun.
Törrösen mielessä vilahti auton palauttaminen ennen tietoa kompensaatiosta. Teslat tilataan verkosta, joten niihin sovelletaan verkkokaupan 14 päivän palautusoikeutta.
Hän ei halunnut olla sanojensa mukaan ”ikävä asiakas”, koska auto oli vihdoin saatu pihaan asti. Sähköautojen tilausjonot ovat eri valmistajilla pitkiä, joten peruutus vie yleensä takaisin jonon hännille.
Törrönen uskoo, että Tesla pyrkii tapauskohtaisesti setvimään asiat, jotta autoja ei palautuisi seisomaan liikkeisiin.
”Niille olisi saattanut tulla enemmän kuluja uudelleenmyynnistä.”
Tesla ei kommentoinut HS:lle hintamuutoksesta johtuneita käytäntöjään, eikä se myöskään arvioi yksittäisen asiakkaan tapausta.
Tapauskohtaisesta toimintatavasta kertoo myös se, että Törröselle tarjottiin vastaavaa autoa jo etukäteen.
Auto olisi pitänyt noutaa Hangosta ennen ensimmäisen vuosineljänneksen päättymistä. Reissusta Uudenmaan lounaisnurkkaan olisi saanut korvauksena esimerkiksi roppakaupalla ilmaisia latauksia Superchargereihin. Ne ovat Teslan omia nopeita latausasemia teiden varsilla.
Törrönen kuvailee tarjousta ”hyväksi kädenojennukseksi”, mutta ei lähtenyt hakureissulle.
Tarjouksen taustalla on tiettävästi se, että Tesla yrittää toimittaa kunkin kvartaalin lopulla mahdollisimman monta autoa asiakkailleen. Näin pörssiyhtiö saisi kausitavoitteensa täyteen.
Tämän vuoden alussa Tesla valmisti noin 440 000 autoa, ja se tähtää koko vuonna noin 1,8 miljoonaan autoon. Vertailun vuoksi viime vuonna valmistui vajaat 1,4 miljoonaa autoa.
Teslan alkuvuoden tulos ja tahti ei ole vakuuttanut sijoittajia, sillä yhtiön osake on ollut laskusuunnassa.
TeslA toimii eri tavalla kuin monet perinteiset autonvalmistajat, joten Törrönen ei sinänsä yllättynyt, että sai yllättäen kompensaatiota. Toisaalta aiemmin autonsa hankkineet joutuvat vain sietämään arvonaleneman.
”Onhan se erilaista, kuin muilla merkeillä, joilla pitää käydä kivijalassa ja korjaamotiskillä, mutta minun mielestä portaalista ja applikaatiosta löytyy kaikki.”
Törrönen uskoo, että hintamuutoksia tulee jatkossakin, jos muut valmistajat lähtevät hintasotaan ja autoja syydetään tehtaista kunkin vuosineljänneksen lopussa. Tällaisessa tilanteessa oikean hetken löytäminen uuden auton ostoon kuulostaa vaikealta.
”Kannattaa kylmäpäisesti päättää, milloin on oikea aika hankkia”, arvioi Törrönen.
Hän myöntää, ettei tiedä uuden Teslansa vaihtoarvoa viiden vuoden päästä, mutta sähköauton hankinta oli kutitellut häntä jo pitkään. Ratkaiseva tekijä löytyi työpaikan parkkipaikalta.
Törrönen työskentelee suuressa it-yrityksessä, joka tarjoaa työntekijöiden autoille ilmaiset lataukset.