Metsäyhtiö Stora Enson operatiivinen liiketulos romahti tammi–maaliskuussa 53 prosenttia verrattuna viime vuoteen eli 234 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevaihto supistui vain kolme prosenttia 2 721 miljoonaan euroon eli kannattavuus heikkeni rajusti.
Operatiivinen liiketulosprosentti laski 8,6 prosenttiin viime vuoden 18 prosentista.
Talouden laskusuhdanne painaa nyt kaikkien metsäyhtiöiden kannattavuutta, kun samaan aikaan kaikki kustannukset ovat nousseet voimakkaasti.
Stora Enso on investoinut viime vuosina runsaasti kartonkituotantoon ja rakennustuoteteollisuuteen. Molempien liiketoimintojen markkinanäkymät ovat heikentyneet nopeasti.
Myös sellun pitkään ennätyskorkealla ollut hinta on nyt laskussa.
Toimitusjohtaja Annica Bresky toteaa yhtiön tiedotteessa, että yhtiö on tehnyt kaksi vuotta ennätystuloksia.
”Tänä vuonna liiketoimintaympäristön odotetaan olevan merkittävästi haastavampi kaikille divisioonillemme. Useimpien tuotteidemme kysyntä on heikkoa tai heikkenemässä, ja markkinoilla on edelleen epävarmuutta”, Bresky sanoo.
Suurten kartonki-investointien takana toimitusjohtaja seisoo kuitenkin tukevasti.
”Olemme investoineet niihin kartonkeihin, jotka ovat vähemmän volatiileja. Juoma- ja ruokapakkausten markkinat ovat säilyneet vakaina”, Bresky sanoo HS:lle
Hän myös huomauttaa, että Ouluun tulossa oleva miljardi-investointi kuluttajapakkauskartonkiin valmistuu vasta vuonna 2025. Silloin suhdannetilanne on toivottavasti jo toinen.
Myös pitkän aikavälin trendit kuten muovin korvaaminen pakkauksissa tietää hyvää kartonkiliiketoiminnalle.
Yhtiö on supistanut tuotantoa useilla tehtaillaan ja lomauttanut työntekijöitä, koska asiakkaiden varastot ovat nyt monissa tuotteissa täysiä.
Rakentamisen taantuma Euroopassa on vaikuttanut rajusti puutuotteiden kysyntään. Tähän asti hyvin sujunut puuelementtien liiketoimintakin on kärsinyt. Breskyn mukaan uusia projektitilauksia ei tule sisään, vaikka sisällä olevien tilausten toimittamisessa riittää vielä työtä.
Myös kaikenlainen pakkaaminen on vähentynyt, mikä vähentää kartonkien käyttöä.
”Vuosineljänneksen aikana inflaatiopaineet ovat pysyneet ennallaan, ja olemme supistaneet tuotantoa alentaaksemme varastoja ja mukautuaksemme tämänhetkisiin markkinaolosuhteisiin. Meille tämä tarkoittaa tehostettua kustannusten hallintaa ja tarkkaa pääoman kohdentamista”, Bresky sanoo.
Sellun parin vuoden huippusuhdanne on myös kääntynyt selkeään laskuun. Kiina on pohjoismaisen sellun suuri vientimarkkina ja se on nyt hyytymässä.
Maailman sellumarkkinan tilannetta ei helpota se, että laskusuhdanteeseen on valmistumassa uusia jättitehtaita, kuten syksyllä käynnistyvä Metsä Groupin sellutehdas Kemissä ja juuri valmistunut UPM:n tehdas Uruguayssa.
Uudet huipputehokkaat tehtaat voivat panna ahtaalle vanhempia ja pienempiä tuotantolaitoksia, joita on esimerkiksi Stora Ensolla.
Bresky sanoo yhtiön keskittyvän sellutuotantoon suurissa integraateissa, joissa sellutehtaan vieressä on myös kartonkituotantoa.
”Meillä on myös pienempiä tehtaita, ja punnitsemme toki koko ajan omistustemme asemaa suhteessa markkinoiden kehitykseen”, Bresky sanoo HS:lle.
Stora Enso varoitti jo viime viikolla, että koko vuoden tulos jää alle puoleen viime vuoden tulokseen verrattuna.
Artikkeli päivittyy.
Oikaisu kello 9.10: Operatiivinen liiketulos heikkeni 53 eikä 54 prosenttia.