Maailmaan jää enimmillään kymmenen autonvalmistajaa sähköautojen hintasodan jäljiltä. Näin uskoo kiinalaismerkki Xpengin hallituksen varapuheenjohtaja Brian Gu.
”Markkinoista tulee aiempaa keskittyneemmät 5–10 vuodessa. Luulen, että pelureiden joukko vähenee alle kymmeneen kansainvälisellä tasolla”, Gu arvioi talousmedia Financial Timesin haastattelussa.
Gu uskoo, että kiinalaiset autonvalmistajat jäävät amerikkalaisen Teslan lietsomassa hintasodassa voiton puolelle, jos kukin yritys pystyy myymään kolme miljoonaa autoa vuodessa.
”Jos aiot olla ’kolmen miljoonan klubissa’, et voi pelata vain Kiinassa. Silloin täytyy olla globaali peluri. Meidän skenaariossamme lähemmäs puolet myyntivolyymistä tulee Kiinan ulkopuolelta.”
Xpengilla on itsellä vielä pitkä matka klubiin. Se myi viime vuonna vain 120 000 autoa. Vertailun vuoksi Tesla kauppasi noin 1,3 miljoonaa autoa.
Klassiset suurmerkit huitelevat vielä omissa luvuissaan, kun mukaan lasketaan kaikki moottoriratkaisut. Uutistoimisto Reutersin mukaan Toyota myi viime vuonna 10,5 miljoonaa autoa ja Volkswagen 8,3 miljoonaa autoa.
Sähköautojen tulo on mullistanut perinteiset voimasuhteet automarkkinoilla.
Amerikkalainen Tesla ja joukko kiinalaisyhtiöitä ovat nakertaneet kovalla tahdilla klassisten brändien markkinaosuutta. Tesla kiristää ruuvia pudottamalla alati autojen hintoja.
”Kohtaamme tietenkin hintojen laskupainetta, mikä ei ainoastaan luo kilpailua vaan myös epäröintiä kuluttajien parissa”, Gu pohtii Financial Timesille.
Xpengia vaivaavat Yhdysvaltojen ja Kiinan huonontuneet suhteet. Jenkkimarkkinat kiinnostavat kiinalaisia, ja autofirmat tarvitsevat amerikkalaisten valmistamaa siruteknologiaa.
Gun mukaan ”poliittinen häly” ei ole vielä vaikuttanut yhtiön toimintaan, mutta hänen mukaansa kriisitilanteessa ”kiinalainen teollisuus löytäisi ratkaisun”.
Tätä Xpengin autoa saa jo pohjoismaista. G9-katumaasturin saa halvimmillaan noin 62 000 eurolla Ruotsista.
Xpeng on perustettu vuonna 2014, ja sen keihäänkärkenä on neljä sähköautoa. Yhtiön nimi on lyhennelmä sen perustajan Xiaopeng Hen nimestä.
Pohjoismaissa Xpeng on hivuttautunut Norjan, Ruotsin ja Tanskan markkinoille. Ykköstuote näillä leveysasteilla on G9 -katumaasturi, joka lähtee ruotsalaiskaupasta halvimmillaan liki 700 000 kruunulla eli noin 62 000 eurolla.