Rengasvalmistaja Nokian Renkaat aikoo saada kannattavuutensa kasvuun seuraavan viiden vuoden aikana Romaniaan rakenteilla olevan rengastehtaan avulla.
Yhtiö sai alkuvuonna päätökseen Pietarin rengastehtaansa myynnin ja käy parhaillaan läpi raskasta siirtymävaihetta. Viime vuonna noin 80 prosenttia yhtiön henkilöautorenkaista valmistettiin Venäjällä.
Nokian Renkaat julkaisi tiistaina uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa pääomamarkkinapäivänsä yhteydessä.
”Seuraavan viiden vuoden aikana keskitymme uuden Nokian Renkaiden rakentamiseen ja palauttamaan yhtiön takaisin kasvu-uralle”, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Moisio tiedotteessa.
Yhtiön tavoitteena on kasvattaa liikevaihtonsa kahteen miljardiin euroon seuraavan viiden vuoden aikana. Oikaistun liikevoittoprosenttinsa yhtiö suunnittelee nostavansa samalla ajanjaksolla 15:een.
Viime vuonna Nokian Renkaiden liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa ja oikaistu liikevoittoprosentti 12,5. Vuonna 2021 ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa ja oikaistu liikevoittoprosentti 19,0.
Oikaistu liikevoittoprosentti ei sisällä Nokian Renkaiden Venäjän liiketoimintoja tai muita eriä, jotka eivät yhtiön mukaan ilmennä sen liiketoiminnan operatiivista kehitystä.
Toimitusjohtaja Moisio sanoo, että Romaniaan rakentuva rengastehdas on tärkeä osa yhtiön ”matkaa” kohti kahden miljardin euron liikevaihtoa.
Tehtaan rakentamisen on Moision mukaan määrä käynnistyä ”pian”, ja tavoitteena on aloittaa renkaiden kaupallinen tuotanto tehtaalla alkuvuodesta 2025. Romanian tehdas on Nokian Renkaiden mukaan alan ensimmäinen hiilidioksidipäästötön rengastehdas.
Nokian Renkaat aikoo myös kasvattaa tuotantokapasiteettia Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä lisätä renkaiden sopimusvalmistusta.
Nokian Renkaiden osinkopolitiikka säilyy ennallaan. Yhtiön tavoitteena on jakaa nettovoitostaan vähintään 50 prosenttia osinkoina.
Nokian Renkaat on historiallisesti ollut nettovelaton yhtiö Venäjään liittyvien riskien takia. Moision mukaan yhtiö voi nyt ilman Venäjän liiketoimintaa hyödyntää aiempaa tehokkaammin tasettaan ja vahva tase mahdollistaa osingonmaksun.