Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut asetuksen, jonka mukaan Venäjä voi väliaikaisesti ottaa haltuunsa ulkomaisten yritysten omaisuuseriä Venäjällä. Asetus vaikuttaa koskevan välittömästi suomalaista energiakonserni Fortumia.
Asetus julkaistiin tiistaina Kremlin sivuilla. Asiasta kertovat myös uutistoimisto Reuters ja venäläinen uutistoimisto Tass.
Omaisuuseriä otetaan asetuksen mukaan haltuun tilanteissa, joissa venäläisyritysten omaisuutta otettaisiin haltuun ulkomailla. Asetuksen mukaan Venäjän on ryhdyttävä ”kiireellisiin toimiin vastatakseen Yhdysvaltojen ja muiden maiden, jotka toimivat epäystävällisesti ja kansainvälisen oikeuden vastaisesti, toimiin”.
Asetuksesta selviää, että Venäjä on jo ottanut haltuunsa Fortumin paikallisen omaisuuden Venäjällä. Asetuksen mukaan myös saksalaisen Uniperin Venäjän-omaisuus on otettu haltuun. Fortum myi Uniperin Saksan valtiolle joulukuussa 2022.
Maaliskuun alkuun mennessä Fortum oli ehtinyt tehdä 1,7 miljardin euron alaskirjaukset Venäjä-yksikköönsä. Tuolloin yhtiö arvioi Venäjän-toimintojensa arvoksi vajaat kaksi miljardia euroa.
Fortumin viestintäjohtaja Kati Suurmunne kertoo HS:lle keskiviikkoaamuna, että Fortum ei ole saanut asiasta virallista tietoa, vaan yhtiö on lehtitietojen varassa.
”Tutkimme ja selvitämme asiaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Arvioimme tilannetta, ja tiedotamme asiasta, kun saamme lisätietoja”, Suurmunne sanoo.
Fortum lähetti asiasta tiedotteen myöhemmin keskiviikkoaamuna. Yhtiön mukaan Fortum ei edelleenkään ole saanut virallista vahvistusta Venäjän viranomaisilta. Fortum korostaa, että Venäjän määräys on väliaikainen eikä se anna Venäjän kansallisen valtion omaisuudenhoitovirastolle Rosimuštšestvolle oikeutta luovuttaa omaisuutta, vaan virasto käyttää omistajan valtuuksia.
”Fortumin tämänhetkisen käsityksen mukaan uusi asetus ei vaikuta omaisuuden ja yhtiöiden omistusoikeuteen Venäjällä. On kuitenkin edelleen epäselvää, miten tämä vaikuttaa esimerkiksi Fortumin Venäjän-liiketoimintaan tai meneillään olevaan toimintojen myyntiprosessiin”, Fortum kertoo tiedotteessaan.
Putinin allekirjoittamassa asetuksessa todetaan, että Fortumin ja Uniperin Venäjän-omaisuus on siirretty Venäjän valtion omaisuudesta vastaavan ministeriön alaosaston, Rosimuštšestvon, haltuun.
Presidentin allekirjoittaman asetuksen mukaan 83,73 prosenttia Unipron, 69,88 prosenttia Fortum Russia B.V:n ja 28,35 prosenttia Fortum Holding B.V:n osakkeista siirtyy väliaikaisesti Rosimuštšestvon hallintaan. Asetuksen mukaan hallintaan siirtyvät myös muun muassa kiinteistöt, irtaimisto ja arvopaperit.
Rosimuštšestvo korosti tiedotteessaan, että haltuunotto ei koske omistajuussuhteita ja kyseessä on väliaikainen toimi.
”Asetus ei koske omistajuuskysymyksiä eikä riistä omistajilta heidän osakkeitaan. Ulkopuolinen ohjaus on väliaikaista ja tarkoittaa, että ensisijaisella omistajalla ei ole enää oikeutta tehdä ohjauspäätöksiä. Ulkopuolinen ohjaaja saa valtuudet, joiden avulla hän voi varmistaa yritysten työn tehokkuuden sen mukaan, mikä niiden merkitys Venäjän taloudelle on”, Tass siteeraa tiedotetta.
Rosimuštšestvon mukaan luetteloa ulkopuoliseen ohjaukseen siirretyistä yrityksistä voidaan tarvittaessa laajentaa. Asetuksen mukaan ulkopuolinen ohjaus voidaan päättää presidentin päätöksellä.
Venäjän valtionduuman talouspolitiikasta vastaavan komitean varapuheenjohtaja Mihail Deljagin kertoi Tassille tiistai-iltana, että ”joissakin länsimaissa” on jo pitkään luotu sääntelyä venäläisten yritysten omaisuuden takavarikointiin.
”Presidentin asetus on oikea-aikainen vastaus näiden epäystävällisten maiden hallitusten aggressiivisiin toimiin”, Deljagin sanoi.
Hänen mukaansa ulkopuolisella ohjauksella voidaan estää riskit siitä, että epäystävällismieliset maat voisivat vaikuttaa poliittisesti Venäjän talouteen ja energiaturvallisuuteen.
Lokakuussa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kertoi, että EU on pohtimassa keinoja, joilla jäädytetyillä venäläisvaroilla voitaisiin tukea Ukrainan jälleenrakentamista.
Ulkomaisen omaisuuden takavarikointi tai kansallistaminen ovat rajuja toimia. Käytännössä omaisuus siirtyy valtiolle ilman korvausta.
Kremlin sivuilla tiistaina julkaistu asetus, jossa eritellään, mitkä prosenttiosuudet Fortumin ja Uniperin osakkeista siirretään Rosimuštšestvon väliaikaiseen ohjaukseen.
Fortum on pyrkinyt pois Venäjältä, mutta se on ajautunut pattitilanteeseen paikallisten yksikköjensä kanssa. HS on kertonut aiemmin, että yhtiö haluaisi myydä Venäjän-toimintonsa ja on tiettävästi löytänyt myös ostajaehdokkaita.
Maanantaina Venäjän suurimpiin pankkeihin kuuluvan VTB:n toimitusjohtaja Andrei Kostin sanoi, että Venäjän pitäisi ottaa ulkomaisten yritysten paikallinen omaisuus haltuun. Hän mainitsi esimerkkinä Fortumin.