Mikä on ehdottomasti epäsuosituin ministerinsalkku? Vastaus on omistajaohjaus.
Lähihistorian poliitikoista kenties vain yrittäjätaustainen Juha Sipilä (kesk) vaikutti olevan aidosti innoissaan saadessaan näppeihinsä valtion yli 40 miljardin euron arvoisen yhtiösalkun.
Salkku muodostuu noin 70:stä monenkirjavasta yrityksestä. Valtio omistaa yli puolet Fortumista ja Finnairista, mutta se omistaa merkittäviä osuuksia myös 14:stä muusta pörssiyhtiöstä.
Kokonaan valtio omistaa muun muassa Postin ja VR:n. Osin valtio omistaa myös Suomen Siemenperunakeskuksen ja Hevosopiston.
Pari viikkoa sitten paljastunut sotku Fortumin palkitsemisessa herätti jälleen aiheellisen kysymyksen, onko valtio väistämättä täysi tumpelo omistajavallankäytössä. Miksi omistaminen näyttää olevan valtiolle niin vaikeaa, kun muut omistajat tekevät sitä suvereenisti?
Poliitikoille vastuu omistajaohjauksesta on ollut traumaattista. Kaksi ministeriä (Heidi Hautala ja Sirpa Paatero) ja yksi pääministeri (Antti Rinne) joutuivat 2010-luvulla eroamaan omistajaohjauksen virheiden seurauksena.
Rooli on hankala. Muissa ministeriöissä ministeri yksin tai yhdessä hallituksen kanssa päättää, ja sen jälkeen virkamiesorganisaatio toimeenpanee päätökset.
Omistajaohjauksessa ministerillä ei sen sijaan ole suoraa valtaa yhtiöihin, edes valtion kokonaan omistamiin, vaan välissä on yrityksen hallitus. Äänestäjät kuitenkin odottavat, että ministeri estäisi oman paikkakunnan tehtaan lakkauttamisen, hoitelisi kunnon palkankorotukset tai määräisi VR:n säilyttämään itselle tärkeän junavuoron.
Erityisen hankala rooli on pörssiyrityksissä, joissa päätöksiä ei pääasiassa tehdä kansallisen edun tai työpaikkojen näkökulmasta.
Siksi omistajaohjausministerit ovat kokeneet viisaimmaksi jopa vähätellä valtaansa ja korostaa niin sanottua hyvää hallintotapaa. HS:n haastattelussa Tytti Tuppurainen (sd) mainitsee hyvän hallintotavan monta kertaa.
Hyvä hallintotapa tarkoittaa muun muassa sitä, että omistaja käyttää valtaa ennen kaikkea yhtiökokouksessa valitsemalla yhtiön hallituksen. Yritysten johtoa ei suoraan määräillä, ei edes hallitusta.
Vallan vähättely on ymmärrettävää mutta silti vähän merkillistä. Omistaminen antaa valtaa, ja sitä kannattaa viisaasti käyttää.
Kaikki muut isot omistajat käyttävät valtaa, totta kai. Kenties tärkein todellisen vallankäytön foorumi pörssiyhtiöissä on hallituksen nimitystoimikunta, jossa yleensä yhtiön suurimmat omistajat valmistelevat hallituksen nimitykset.
Yhtiökokouksessa osakkeenomistajat valitsevat hallituksen. Hallituksen jäsenten pitää jo lain mukaan edistää hallituksessa kaikkien osakkeenomistajien etua, mutta silti he voivat edustaa yhtä omistajaa ja tuoda omistajan näkemyksiä hallitustyöhön ja yrityksen kehittämiseen.
Tällainen niin sanottu kasvollinen omistaminen on muotia, ja omistajat haluavat usein olla suoraan mukana hallitustyössä.
Valtaosassa Helsingin pörssin suuryritysten hallituksista istuu suurimman omistajan edustajia tai omistaja itse. Koneen hallituksessa sekä puheenjohtaja Antti Herlin että varapuheenjohtaja Jussi Herlin, joka on Antin poika, edustavat suoraan pääomistajaa.
Kemirassa ja Uponorissa Annika Paasikivi edustaa suoraan yhtiön pääomistajaa. Myös Helsingin Sanomia julkaisevassa Sanomassa suurimmat omistajat istuvat hallituksessa.
Fiskarsin hallituksessa istuu kolme Ehrnroothin sukuun kuuluvaa.
”Wahlroosin kykyyn panna euro poikimaan on luotettu.
Taitavat omistajat osaavat varmistaa myös epäsuoremmin ottein, että hallituksessa ollaan tietoisia pääomistajan näkemyksistä.
Pohjoismaiden tunnetuin pääomadynastia on ruotsalainen Wallenbergin suku, joka hallitsee organisaatioidensa Investorin ja FAM:n kautta suurta osaa Ruotsin suuryhtiöistä. Suomessa Wallenbergit ovat isoja omistajia Wärtsilässä ja Stora Ensossa.
Suvun mahtimiehet Jacob tai Marcus Wallenberg eivät toki istu itse kaikkien näiden yhtiöiden hallituksissa, mutta hallituksiin valitaan suvun valtapiirin yhtiöissä rutinoituneita ammattilaisia tai niiden työntekijöitä.
Joskus aktiiviset omistajat käyttävät enemmän valtaa kuin pelkästä omistusosuudesta voisi päätellä. Silloin valta voi olla ennen kaikkea strategista taitoa ja kykyä saada muiden sijoittajien luottamus puolelleen.
Ruotsalaisen sijoitusyhtiö Cevianin perustaja ja pääosakas Christer Gardell on vaikuttanut Metson ja sittemmin Metso Outotecin kuvioihin hallituksesta käsin jo pitkään. Nordeasta Cevian omistaa alle viisi prosenttia mutta on silti kommentoinut varsinkin takavuosina näkyvästi pankin strategisia valintoja.
Sampo on henkilöitynyt vahvasti Björn Wahlroosiin, vaikka hän on omistanut enimmillään vain pari prosenttia yhtiöstä. Wahlroosin kykyyn panna euro poikimaan on luotettu.
Entä sitten valtio, joka on pörssiyritysten suurin omistaja Suomessa? Myös valtio on pannut viime vuosina moniin pörssiyhtiöomistuksiinsa suoran edustajansa.
Muita kuin niin sanottuja strategisia omistuksia hallinnoiva omistusyhtiö Solidium käyttää näillä paikoilla omia työntekijöitään tai lähipiiriään. Esimerkiksi Nokian hallituksessa istuu pääomasijoittaja Timo Ahopelto, joka on myös Solidiumin hallituksen jäsen.
”Strategisen intressin” yhtiöitä on neljä: Finnair, Neste, Fortum ja SSAB. Niitä hoidetaan suoraan omistajaohjausosastolla. Kaikkiin näihin yhtiöihin on parin viime vuoden aikana nimitetty omistajaohjausosaston suora edustus eli valtion virkamiehiä.
Tämä käytäntö on herättänyt viime viikkoina kysymyksiä ja syystä. Kaksi viikkoa sitten selvisi, että Fortumin hallitus oli linjannut ylimmän johdon palkkioista vastoin pääomistajan eli valtion tarkoitusta, vaikka omistajaohjausosaston päällikkö Kimmo Viertola istuu Fortumin hallituksessa.
Lopulta Viertolan alainen vastusti yhtiökokouksessa yhtiön hallituksen päätöstä, jota hänen esimiehensä oli ollut tekemässä.
Miten tällainen voi olla edes mahdollista?
Omistajaohjausosaston päällikkö Kimmo Viertola ei jostain syystä puuttunut Fortumin hallituksen palkkiolinjaukseen.
”Näinkö se yleensäkin menee? No ei mene.
Viertola on kieltäytynyt puhumasta asiasta oikeastaan mitään. Hän on vedonnut linjaukseen, että koska hän on hallituksessa, hän ei keskustele yksikkönsä muiden virkamiesten kanssa Fortumista lainkaan, saati julkisuudessa.
Viertolan mukaan kaikki omistajan ja yhtiön välinen kommunikaatio on hoidettu hallituksen puheenjohtajan ja yhtiön omistajaohjauksesta vastaavan virkamiehen välillä. Tämä virkamies oli finanssineuvos Maija Strandberg.
HS kyseli joiltain ammattiomistajilta, että näinkö se yleensäkin menee. No ei mene.
Kyllä hallituksissa istuvat omistajat voivat keskustella yhtiön asioista omassa organisaatiossaan. Liikesalaisuuksia ei tietenkään kerrota, mutta julkisten tietojen pohjalta voidaan käydä normaalia keskustelua omistajan ajatuksista ja yhtiön mahdollisuuksista.
Yrityksellekin on eduksi, että hallituksessa tiedetään pääomistajan suhtautuminen vaikkapa osakeantiin taikka yritysjärjestelyihin.
Viertola on siinä mielessä oikeassa, että häntä koskee myös virkamiehen esteellisyyttä koskeva laki. Siksi tilanne on vähän erilainen. Lain mukaan virkamies ei voi osallistua asioiden käsittelyyn, jos ne koskevat yhtiötä, jossa hän on esimerkiksi hallituksen jäsen.
Mutta estääkö se tosiaan aivan kaiken Fortumia koskevan keskustelun ja tiedonvaihdon Strandbergin ja Viertolan välillä?
Keskuskauppakamarin yhtiöoikeudesta vastaava johtava asiantuntija Ville Kajala on sitä mieltä, että tulkinta vaikuttaa tiukalta.
”Hallintolaki, hallituksen jäsenen lojaliteettivelvoite ja sisäpiirisääntely asettavat tietyt esteellisyys- ja salassapitovaatimukset, mutta ei niiden pitäisi kaikkea tavanomaista tiedonkulkua estää. Ajatus kai pitäisi olla, että henkilö, joka on valtion palveluksessa ja istuu yhtiön hallituksessa, on tietoinen omistajan tavoitteista ja pystyy niitä välittämään sinne”, Kajala sanoo.
Virkamiesten hallitusjäsenyyksiin liittyy sellainenkin ongelma, että hallitustyöstä saadut palkkiot ovat usein suuruudeltaan virkamiehen normaalin palkan luokkaa. Se ei näytä hyvältä.
Jos myöskään omistajaohjauksen kannat eivät kulkeudu hallitukseen esteellisyystulkintojen vuoksi, niin mitä virkaa suoralla hallitusjäsenellä ylipäätään on?
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen on tasapainotellut vaikeassa roolissa.
””Minäkin kyseenalaistin ajatuksen virkamiesten nimittämisestä pörssiyhtiöiden hallituksiin.”
Annetaan omistajaohjausministerin vastata.
”Kun ryhdyin ministeriksi, minäkin kyseenalaistin ajatuksen virkamiesten nimittämisestä pörssiyhtiöiden hallituksiin, koska omistaja keskustelee hallituksen puheenjohtajan kanssa. Mutta sitten geopoliittinen tilanne muuttui, ja valtiolta odotettiin aktiivisempaa otetta yhtiöihin”, Tuppurainen sanoo.
Finnair on kohdannut kolmen viime vuoden aikana kaksi historiansa pahinta kriisiä, kun ensin pandemia lopetti lentoliikenteen ja sen jälkeen Venäjän lentokielto romahdutti yhtiön aiemman strategian.
Valtio piti Finnairin taloudellisesti pystyssä. Siksi omistaja halusi suoran edustajansa hallitukseen katsomaan rahojen perään ja varmistamaan, että Suomesta pääsee lentämään maailmalle myös jatkossa.
Tuppuraisen mukaan ”geopoliittinen tilanne” eli Venäjän aloittama sota Ukrainassa ja siitä seurannut energiakriisi Euroopassa puolustivat suoraa hallitusedustusta myös Suomen energiahuollon kannalta elintärkeissä Nesteessä ja Fortumissa.
Vihreään teräkseen panostavasta SSAB:sta tehtiin niin ikään strateginen omistus, koska yhtiön Raahen-terästehtaan muuttamisesta päästöttömän teräksen tuotantoon tuli keskeinen Suomen päästöttömyysstrategiassa.
Hallitusnimityksillä on ollut Tuppuraisen mukaan laaja tukia oppositiota myöten.
Lähtökohtana on, että hallituksessa istuva virkamies myös kertoo omistajan kantoja ja sanoo toisaalta hallituksen puheenjohtajalle, jos jostain asiasta olisi syytä keskustella omistajaohjausosaston kanssa.
Joskus voi tulla virheitä, kuten Fortumin palkkioasiassa.
Omistajaohjausosasto perustelee toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa hallitusjäsenyyksiä sillä, että kaikki tärkeät päätökset käsitellään hallituksissa ja siellä istuvat kaikki muutkin omistajat.
”Valtion yhtiöomistuksiin liittyvien strategisten intressien varmistamisen kannalta on tärkeää, että valtion intressit tunteva henkilö on mukana valmistelemassa näitä päätöksiä”, osasto kirjoittaa.
Onko virkamiesjäsenen tehtävä esimerkiksi Nesteessä siis huolehtia, ettei Porvoon öljynjalostamoa lopeteta?
”Huolehtia on paljon sanottu”, Tuppurainen muotoilee.
Tässä tullaan oikeastaan omistajaohjauksen ja sen vaikeuden ytimeen. Enemmistöomistaja ei voi sanella, että jalostamoa ei saa lopettaa, jos se olisi yrityksen johdon mielestä liiketaloudellisesti perusteltua.
Toisaalta voi ajatella, että tuskinpa yrityksen johto ja hallitus tekevät päätöstä, joka on selkeästi omistajan julkilausumaa strategista intressiä vastaan. Omistajilla on nimittäin valta vaihtaa hallitus ja hallituksella johto.
Tätä valtaa on myös käytetty. Huhtikuun yhtiökokouksessa Fortumin hallituksesta meni vaihtoon suuri osa. Fortumin tapauksessa valtio on käyttänyt kuluneena vuonna valtaa muutenkin rapsakasti.
Yhtiö joutui pyytämään valtiolta apua niin viime kesän Uniper-neuvotteluissa kuin syyskuussa likviditeetin turvaamisessa. Valtio-omistajan asettamat ehdot rahoitukselle olivat todella kovat.
Fortumin yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen huhtikuussa omistajaohjausyksikön finanssineuvoksen Maija Strandbergin. Kimmo Viertola siirtyi Nesteen hallitukseen.
”Kriiseissä valtion puuttumiseen on totuttu muuallakin kuin Suomessa.
Miksei tällaista tehdä useammin?
Siksi, että valtion liialla aktiivisuudella karkotetaan tehokkaasti muut sijoittajat, mikä näkyy yrityksen arvossa. Viime vuosien kriiseissä valtion puuttumiseen on totuttu muuallakin kuin Suomessa, mutta kyse on toivottavasti poikkeuksesta.
Toki vallankäyttöä on myös toisenlaista, pehmeämpää. Ministerit tapaavat yhtiöiden hallitusten puheenjohtajia ja toimivaa johtoakin. Keskustelua käydään, näkemyksiä vaihdetaan.
Suoraa virkamiesedustusta hallituksissa puoltaa toisaalta se, että valtiolla on ollut vaikeuksia löytää normaaleista hallitusammattilaisten pooleista edustajia, jotka todella sisäistäisivät valtion edun ja strategiset intressit.
Se ei ole yritysjohtajille luonteenomaista, vaan suhde valtioon ja valtio-omistukseen on usein pikemminkin nuiva. Tämä asenne on näkynyt esimerkiksi Fortumin toistuvissa palkkiokohuissa.
Siksi virkamiesten ristiriitaista roolia on ehkä siedettävä – ainakin kunnes kriisit hellittävät.
Kuten omistajaohjausministeri Tuppurainen sanoo:
”Tosiasia on, että valtiolla on näitä yhtiöomistuksia. Ei niitä voi oikein pika-aikataululla myydä markkinoille, koska Suomesta ei löydy korvaavaa pääomaa, joka tulisi tilalle. Eikä niitä voi kokonaan ostaa valtiollekaan, koska niille miljardeille on varmasti parempaa käyttöä.”
Jotenkin niiden kanssa on siis elettävä ja yritettävä tehdä se parhain päin.
Oikaisu 30.4. kello 10.49: Toisin kuin tekstissä aiemmin kirjoitettiin, suurimmat omistajat muodostavat nimitystoimikunnan, eivät nimitysvaliokuntaa. Valtion omistajaohjausta hoitaa omistajaohjausosasto, ei -yksikkö. Oikaisu 2.5. Valtio omistaa vain osittain Siemenperunakeskuksen ja Hevosopiston, ei siis kokonaan kuten artikkelissa aiemmin luki.
