Ohjelmistoyhtiö Qt Groupin osake keulii jälleen. Perjantaina vahvan tuloksen julkaisseen yhtiön osake avasi yli 16 prosentin nousuun. Pörssin sulkeuduttua osake oli 6,7 prosentin nousussa 77,9 eurossa.
Osakkeen hinta on noussut alkuvuoden aikana jo 75 prosenttia. Meno on kuin kahden vuoden takaa, jolloin vain harva osasi huolehtia aggressiivisesta Venäjästä, inflaatiosta tai nousevista koroista.
Vuoden 2021 aikana Qt Groupin osakkeen hinta nousi noin 58 eurosta yli 133 euroon. Korkeimmillaan osake kävi lähes 180 eurossa.
Vuonna 2022 raketti rysähti alle 40 euroon, mutta nyt se on saanut tankkiinsa jälleen uutta polttoainetta.
Qt Group julkaisi perjantaina jo toisen vahvan tuloksen peräjälkeen. Yhtiön tulos ylitti selvästi markkinoiden sille asetetut odotukset.
Qt Group kertoi liikevaihtonsa kasvaneen alkuvuodesta 40 miljoonaan euroon. Kasvua edellisvuodesta oli 26,6 prosenttia. Analyytikoiden konsensusennuste liikevaihdosta oli 38,4 miljoonaa euroa. Myös liikevaihdon kasvunopeus ylitti ennusteet.
Yhtiön neljänneskohtainen liikevaihto oli historian toiseksi suurin. Liikevaihto on ollut nykyistä suurempi ainoastaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin yhtiö raportoi yli 51 miljoonan euron liikevaihdon.
Viime vuoden viimeinen neljännes oli yhtiön historian paras. Tuolloin sen liikevoitto yli kaksinkertaistui edellisvuodesta 18,8 miljoonaan euroon. Liikevoittoa kertyi 36,6 prosenttia liikevaihdosta.
Nyt liikevoittoa kertyi 7,8 miljoonaa euroa eli 19,5 prosenttia liikevaihdosta. Se ei ole yhtä hyvä tulos kuin viime vuoden lopussa, mutta nousua oli vuoden 2022 alkuun nähden kuitenkin 40 prosenttia.
Liikevoitto oli myös tuntuvasti konsensusennustetta suurempi, sillä markkinat odottivat yhtiön kertovan noin 4,6 miljoonan euron voitoista.
”Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos luo hyvän pohjan Qt Groupin liiketoiminnan kehitykselle vuonna 2023. Markkinoiden epävarmuudesta huolimatta näemme, että meillä on erinomainen mahdollisuus kasvattaa asemaamme sekä ohjelmistokehitystyökalujen että laadunvarmistuksen markkinoilla”, sanaili yhtiön toimitusjohtaja Juha Varelius tulostiedotteessa.
Yhtiö odottaa kasvun jatkuvan myös loppuvuonna. Sen arvion mukaan liikevaihto kasvaa vertailukelpoisin valuutoin 20–30 prosenttia edellisvuodesta. Yhtiö arvioi liikevoittomarginaali asettuvan 20 ja 30 prosentin väliin.