Sähköautojen akkukemikaalit lihottivat Terrafamea: liikevoitto kaksinkertaistui alkuvuonna

Akkukemikaalien osuus liikevaihdosta kasvoi tammi–maaliskuussa 38 prosenttiin.

Sotkamossa bakteerit liuottavat metalleja malmista.

KaivoS- ja metalliyhtiö Terrafamen kannattavuus parani alkuvuonna selvästi sähköautojen akkukemikaalien tuotannon kasvaessa.

Liikevaihto oli tammi–maaliskuussa 173 miljoonaa euroa ja liikevoitto 28 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 36 prosenttia ja liikevoitto 104 prosenttia.

Akkukemikaalien osuus yhtiön liikevaihdosta kasvoi 38 prosenttiin.

”Liikevaihtomme ja käyttökatteemme kasvoivat hyvin edenneestä akkukemikaalitehtaan ylösajosta ja perustuotannon vahvoista volyymeistä johtuen. Akkukemikaalitehtaan liikevaihto jatkoi kasvuaan ja sen myötä Terrafame on siirtynyt entistä vahvemmin osaksi eurooppalaista vastuullista akkuteollisuuden toimitusketjua”, sanoo toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen osavuosikatsauksessa.

Akkukemikaalitehtaan koko tuotantokapasiteetin pitäisi näillä näkymin olla käytössä vuoden kuluttua. Silloin Sotkamossa tuotetaan yhtiön mukaan nikkelisulfaattia miljoonan sähköauton ja kobolttisulfaattia 300 000 sähköauton tarpeisiin.

”Sähköautojen kysynnän kasvu jatkui alkuvuodesta 2023, ja maailmassa myytiin 1,5 miljoonaa sähköautoa tammi−helmikuussa, mikä on noin 25 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna”, toimitusjohtaja Lukkaroinen sanoo.

Terrafame on tehnyt kahden eurooppalaisen autonvalmistajien kanssa monivuotiset sopimukset akkukemikaalien tuottamisesta. Toimitusjohtaja Lukkaroinen kertoi joulukuussa, että molempien sopimusten arvo on ”miljardiluokkaa”.

Sopimukset on tehty Renaultin ja Stellantisin kanssa. Stellantisin automerkkejä ovat esimerkiksi Chrysler, Citroën, Dodge, Fiat, Opel ja Peugeot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita