Fed myöntää epä­onnistuneensa SVB:n valvonnassa ja vihjaa kiristävänsä sääntelyä

Yhdysvaltain keskuspankki myöntää, että se epäonnistui maaliskuussa kaatuneen Silicon Valley Bankin valvonnassa. Samalla se kertoi harkitsevansa pankkien valvonnan kiristämistä.

Yhdysvaltain keskuspankin pankkivalvonnasta vastaava johtaja Michael Barr myöntää keskuspankin epäonnistuneen Silicon Valley Bankin valvonnassa.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed myöntää epäonnistuneensa maaliskuussa kaatuneen Silicon Valley Bankin (SVB) valvonnassa.

Keskuspankki julkaisi perjantaina raportin, jossa se ruotii toimintaansa koko pankkisektorin myllerrykseen vieneen kalifornialaispankin valvonnassa.

Silicon Valley Bank kaatui Yhdysvaltain talletussuoja­viranomaisen FDIC:n hallintaan maaliskuussa, kun tappiollisista arvopaperimyynneistä alkanut paniikki Piilaakson startupien pankkina tunnetun SVB:n asiakaskunnassa johti talletuspakoon.

Raportissa keskuspankki myöntää, että sen pankkivalvojat eivät aluksi tunnistaneet Silicon Valley Bankin kasvavaa haavoittuvuutta, ja haavoittuvuudet löydettyään valvojat eivät toimineet tarpeellisella tavalla varmistaakseen, että pankki korjaa löydetyt ongelmat ajoissa.

Keskuspankki tosin korostaa raportissa, että SVB:n kaatuminen on oppikirjaesimerkki huonosta pankin johtamisesta. Fed toteaa, että SVB:n ylin johto ei kyennyt hallitsemaan tavanomaista korko- ja likviditeettiriskiä, ja että pankin hallitus epäonnistui pankin johdon toiminnan valvonnassa.

Keskuspankki pohtii raportissaan myös sitä, miten sen tulisi jatkossa valvoa yhdysvaltalaisten pankkien toimintaa.

Keskuspankin pankkivalvonnasta vastaava johtaja Michael Barr sanoo raportissa, että Fed tulee tarkastelemaan käytäntöjään pankkien valvonnassa.

Barr nostaa esiin muun muassa pankkien pääoma- ja likviditeettivaatimusten tarkastelun ja väläyttää kannustinpalkkioiden rajoittamista joissain tapauksissa.

Keskuspankki valvoo yhdysvaltalaisia porrastetulla järjestelmällä, jossa suurimmilla, eli niin sanotuilla järjestelmälle tärkeillä pankeilla, on tiukimmat vaatimukset. Säännöt ja valvonta kevenevät sitä mukaa, mitä pienempi pankki on.

Yhtenä osasyynä SVB:n tilanteen kärjistymiseen on pidetty sitä, että keskisuuret pankit vapautettiin Yhdysvalloissa Donald Trumpin presidenttikaudella tiukimmasta valvonnasta.

Barrin mukaan SVB:n tilanne on näyttänyt keskuspankille, että tiukempien standardien tulisi koskea entistä laajempaa joukkoa pankkeja. Fed aikoo hänen mukaansa harkita uudelleen, millaiset säännöt koskevat pankkeja, joiden varallisuus ylittää 100 miljardia dollaria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita