Pörssisähkön hinta kääntyi sunnuntaina hetkellisesti negatiiviseksi. Suomen aluehinta sähköpörssi Nordpoolissa oli miinuksen puolella kello 14–16.
Pörssisähkö on muutenkin sunnuntaina edullista: kalleimmallakin tunnilla verollinen hinta jää alle viiteen senttiin kilowattitunnilta.
Hinnan painuminen hetkellisesti negatiiviseksi johtuu siitä, että sähkön kysyntää on vähemmän kuin sähkön tuotantoa, jota ei joko kannata tai pysty sulkemaan lyhyeksi aikaa. Esimerkiksi ydinvoimalat pyörivät tyypillisesti koko ajan tasaisella tahdilla markkinahinnasta riippumatta.
Suomen sähköntuotanto ylitti sunnuntaina aamupäivällä selvästi kulutuksen, ja sähköä riitti myös vientiin Ruotsiin sekä Viroon. Iltapäivällä kulutus ylitti tuotannon.
Sähkön pörssihinnat määräytyvät erikseen joka tunnille sähköpörssi Nordpoolissa kysynnän ja tarjonnan mukaan aina edellisenä päivänä.
Kun sähkön pörssihinta on negatiivinen, sähkön tuottaja joutuu maksamaan siitä, että se syöttää verkkoon sähköä.
Negatiivinen markkinahinta tarkoittaa periaatteessa sitä, että sähköntuottaja maksaa sähkön kuluttajalle. Pörssisähköön sidotun sopimuksen ottaneet saavat alennusta laskuunsa, kun hinta on negatiivinen.
Käytännössä negatiivinen hinta vähennetään sähköyhtiön perimästä marginaalista, mutta maksettavaa jää silti. Sähköstä maksetaan aina myös kulutuksen mukaan kiinteä siirtohinta omalle verkkoyhtiölle.
Näistä syistä sähköä tuhlaamalla ei pysty tienaamaan, vaikka markkinahinta on negatiivinen.
Pörssisähkön hinnan käyminen miinuksen puolella on harvinaista, muttei täysin tavatonta. Viimeksi näin kävi vuodenvaihteessa ja syksyllä. Jatkossa negatiivisia tunteja voi tulla useammin, koska sekä ydinvoiman että tuulivoiman määrä on kasvanut Suomessa.
Pörssisähkösopimuksissa kuluttajan kannattaa kiinnittää huomiota myös yhtiöiden perimiin kuukausimaksuihin sekä sähkön spot-hinnan päälle perittävään marginaaliin.
Energiaviraston sopimusten vertailupalelusta selviää, että yhtiöiden perimissä marginaaleissa on tuntuvat erot. Pienimmillään marginaali jää 0,29 senttiin kilowattitunnilta kun suurimmillaan se on peräti 1,14 senttiä. Ero on lähes nelinkertainen.
Vaikka luvut ovat senttimäärissä pieniä, esimerkiksi sähkölämmitteisessä omakotitalossa edullisimman ja kalleimman marginaalin erosta voi tulla vuositasolla parinkin sadan euron lisälasku.
Huhtikuussa pörssisähkön keskihinta veroineen oli noin 6,7 senttiä kilowattitunnilta. Hinta on selvästi edullisempi kuin tällä hetkellä tarjolla olevissa määräaikaisissa tai toistaiseksi voimassa olevissa sähkösopimuksissa.
Pörssisähkö on edullista myös toukokuun ensimmäisenä päivänä verollisen keskihinnan ollessa noin 6,2 senttiä kilowattitunnilta.
Kuun vaihteessa sähköenergian hinta nousee kaikilla suomalaisilla, kun talvikuukausiksi asetettu alennettu arvonlisävero palautuu kymmenestä prosentista takaisin 24 prosenttiin.