Pietro d’Andrean myyntipöydällä on leikkeleitä, juustoja, oliiveja ja muita paikallisia ruokatuotteita. Valle Melainassa, Rooman suurimmalla vihannes- ja hedelmätorilla kauppa käy kuhisten.
”Vastustan kaikkea synteettistä ruokaa. En myöskään söisi heinäsirkkoja tai edes niistä tehtyä jauhoa, hyvä Meloni!” d’Andrea sanoo.
Lihatiskille jonottavan Antonella Ferrellin kanta asiaan on myönteisempi.
”Kannatan valinnanvapautta. Maistaa ken tahtoo. Voisin maistaa hyönteisjauhoa, laboratoriolihasta en ole niin varma”, Ferrelli sanoo.
Italiassa on viime kuukausina käyty kiivasta keskustelua sekä sirkkajauhoista että eläinten soluista tuotetusta lihasta, sillä pääministeri Giorgia Melonin oikeistohallitus on tehnyt useita perinteistä ruokaa puolustavia aloitteita. Kun EU tammikuussa salli hyönteisiä sisältävät elintarvikkeet koko unionin alueella, Italian hallitus vaati niitä myytävän kaupassa vain omalla tuotepaikallaan, selvästi merkittyinä.
Maaliskuussa hallitus puolestaan antoi lakiesityksen, joka kieltäisi laboratoriossa tuotetun lihan tuottamisen ja myymisen kaikkialla Italiassa.
Pietro d'Andrea myy leikkeleitä, salameja, juustoja ja muita paikallisia tuotteita Valle Melainen vihannes- ja hedelmätorilla Roomassa.
Hallituksen linjaa kannattaa erityisesti viljelijöiden etujärjestö Coldiretti, joka on kerännyt yli puoli miljoonaa allekirjoitusta synteettistä ruokaa vastaan. Coldirettin tuotantoketjuvastaava Alessandro Apoliton mukaan pääsyy on ihmisten terveyden suojeleminen.
”Laboratoriolihan tuotantotapa on lähempänä lääkettä kuin elintarviketta siten, kuten olemme tottuneet elintarvikkeita ajattelemaan. Siksi sen tuotannossa pitäisi noudattaa samaa lupaperiaatetta kuin lääkkeiden tuotannossa”, Apolito sanoo.
Apoliton mielestä lihantuotantoa demonisoidaan jatkuvasti ympäristösyistä. Hän ei usko laboratoriolihan olevan kuitenkaan ratkaisu päästöjen vähentämiseen. Sen sijaan ilmastonmuutosta vastaan tulisi taistella esimerkiksi ruokahävikkiä vähentämällä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotantomuotoja kehittämällä.
”Emme usko, että Italia menee näiden päätösten vuoksi taaksepäin, vaan eteenpäin. Italia tulee olemaan edelläkävijä ja uskomme, että suuri osa kuluttajista on samaa mieltä.”
Bruno Cell -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Stefano Lattanzi muistuttaa, että Italian parlamentti ei ole vielä hyväksynyt hallituksen esitystä.
Bruno Cell on italialainen startup-yritys, joka etsii laboratoriolihatuotantoon sopivimpia solulinjoja.
”Toistaiseksi tämä ei vaikuta toimintaamme millään tavalla. Mutta se antaa hyvin negatiivisen signaalin, päinvastoin kuin muissa maissa. Jos sijoittajan pitää valita ranskalaisen ja italialaisen startupin väliltä, ranskalaiseen liittyy vähemmän riskejä”, Lattanzi kertoo.
Lattanzin mukaan päätös saattaa myös lisätä aivovuotoa eli italialaisten tutkijoiden lähtemistä ulkomaille. Hänen mukaansa innovaatiot nähdään Italiassa uhkana, sillä ruoka herättää maassa suuria intohimoja.
”Hallitus ratsastaa uusien asioiden pelolla. Toisaalta lakiesitys on avannut Italiassa keskustelun aiheesta, joka oli ennestään melko tuntematon.”
Italian hallitus ilmoitti maaliskuussa hakevansa italialaista ruokakulttuuria Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon. Listalla on jo ennestään italialainen pizzantekotaito, Välimeren ruokavalio ja esimerkiksi ranskalainen ruokakulttuuri.
Maatalousministeri Francesco Lollobrigidan mukaan hakemus merkitsee italialaisten ruokatuotteiden laadun tunnistamista ja suojelemista.
”Italialainen keittiö on kulttuuria, perinteitä ja osa identiteettiä”, ministeri twiittasi.
Aineettoman maailmanperintölistan tarkoituksena on säilyttää maailman kulttuuriperinteitä, rituaaleja ja käsityötaitoja. Päätös Italian hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä saadaan aikaisintaan vuonna 2025.
Samaan aikaan Unesco-hakemuksen kanssa Italiassa syntyi kohu Financial Timesin artikkelista, jossa historioitsija Alberto Grandi pohti suosittujen italialaisreseptien alkuperää.
Grandin mukaan monet italialaisen keittiön nykyiset kulmakivet kuten tomaattikastikkeen käyttö, pasta ja pizza yleistyivät alun perin Yhdysvalloissa maahan muuttaneiden italialaissiirtolaisten keskuudessa.
”Wisconsinissa valmistettava parmesan-juusto ei ole yhtä hyvää kuin meidän parmesaanimme, mutta se on lähempänä sitä juustoa, mitä isovanhempamme söivät. He olivat ne, jotka veivät alkuperäisen reseptin Yhdysvaltoihin 1920- ja 1930-luvuilla”, Grandi toisti myöhemmin italialaislehti la Repubblican haastattelussa.
Viljelijäjärjestö Coldirettin mukaan artikkelin väitteet olivat ”mielikuvituksellisia”. Parmigiano-Reggiano-juustolla on EU:n alkuperänimisuoja, jonka mukaan sitä saa valmistaa vain Parman, Reggio Emilian, Modenan, Bolognan ja Mantovan maakunnissa.
”Italialaisresepteihin liittyvät epäselvyydet luovat ulkomailla hedelmällistä maata ruokaväärennöksille, joita ilman vienti voisi kolminkertaistua”, Coldirettin lausunnossa todettiin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan Italiasta vietiin viime vuonna elintarvikkeita ulkomaille lähes 61 miljardin euron arvosta, la Repubblica kertoo. Luku on lähes kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
