Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen varoittaa, että maata voi uhata velkojen maksukyvyttömyys kesäkuun alussa.
Yellen varoitti maanantaina kirjeessään Yhdysvaltojen kongressille, että maa pystyy hoitamaan maksuvelvoitteensa vain kesäkuun alkupuolelle asti, jos velkaantumista rajoittavaa velkakattoa ei nosteta.
Valtiovarainministeriö arvioi, että velkakatto voi tulla vastaan jo 1. kesäkuuta mennessä, kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.
Tammikuussa Yellen arvioi, että Yhdysvallat pystyy maksamaan laskunsa ja velkasuorituksensa ainakin 5. kesäkuuta asti.
Velkakatto on nykyisin asetettu noin 31,4 biljoonaan eli 31 400 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Maan velan määrä saavutti tämän rajan tammikuussa. Sen jälkeen Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin hallinto käyttänyt erilaisia finanssipoliittisia toimia, jotta valtio rahat riittäisivät menoihin, yhdysvaltalaislehti The Washington Post kertoo.
Ministeriön uusi päivämääräarvio perustuu huhtikuun veroilmoituskauden aikana kerättyihin verotietoihin.
Presidentti Bidenin hallinto on aloittanut maan kongressin republikaanien ja demokraattien kanssa neuvottelut velkakaton nostamiseksi.
Bidenin on määrä tavata Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Kevin McCarthy ja kongressin muita johtavia poliitikkoja 9. toukokuuta.
Bidenin hallinnon linja on brittilehti Financial Timesin mukaan ollut aiemmin, ettei asiasta neuvotella.