Uusien asuntojen saaminen kaupaksi vaatii nyt työtä – YIT:n toimitusjohtaja: ”Markkinalla on varmasti patoutunutta kysyntää”

Rakennusyhtiö YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa uskoo, että päätöksiä oman kodin vaihtamisesta on siirretty tuonnemmaksi, minkä vuoksi markkinalla on patoutunutta kysyntää.

Rakennusyhtiö YIT:n tulos painui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tappiolliseksi.

Asuntomarkkinoiden aktiviteetti oli ennennäkemättömän alhaisella tasolla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.”

Näin sanoi rakennusyhtiö YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa yhtiön tulosjulkistuksensa yhteydessä keskiviikkona. Yhtiö käytti vastaavaa ilmaisua jo pari viikkoa aiemmin julkaistun tulosvaroituksensa yhteydessä. Se on melko suoraa puhetta pörssitiedotteeseen.

Onko Suomen asuntomarkkinoiden tilanne tällä hetkellä todella näin heikko?

”Uudisasuntomarkkina oli ensimmäisen neljänneksen aikana 80 prosenttia alempana kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Jos katsotaan historiallisesti kappalemääräisiä myyntejämme, niin kyllä se aika paljon juuri tuolta näyttää”, Vuorenmaa sanoo HS:lle.

YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa.

Tämän jälkeen hän tosin haluaa muistuttaa, että YIT:n liiketoiminta on muutakin kuin kotimaista asunto­rakentamista.

Vuorenmaa korostaa, että noin puolet yhtiön liikevaihdosta tulee muualta kuin asumisen segmentistä, ja että YIT:n tänä vuonna valmistuvista asunnoista noin puolet on Suomen ulkopuolella, eli käytännössä Itä- ja Keski-Euroopassa.

”YIT:n näkökulmasta meidän bisnesportfoliomme on aika laaja. Vaikka Suomen asumisen segmentti siihen merkittävästi vaikuttaakin, se ei ole ainoa asia, jota teemme.”

Merkittävä tekijä se kuitenkin on. YIT:n tulos jäi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kahdeksan miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tulos oli 22,0 miljoonaa euroa voitollinen. Oikaistu liiketulos jäi neljä miljoonaa euroa miinukselle.

Tulostiedotteen mukaan tuloksen painoi tappiolle pääasiassa juuri erittäin matala kuluttajamyynti asuntorakentamisessa.

Yhtiön liikevaihto hupeni 12 prosenttia 455 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 518 miljoonasta eurosta. Liikevaihto pysyi vakaana toimitilarakentamisessa, mutta supistui muilla liiketoiminta-alueilla.

Ohjeistuksensa mukaan YIT odottaa, että yhtiön asumisen segmentin kysyntä pysyy heikkona vielä vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta elpyy vähitellen vuoden toisella puoliskolla. Itäisessä Euroopassa asuntojen kysyntä on Vuorenmaan mukaan kääntynyt parempaan suuntaan jo alkuvuoden aikana.

Myytävää riittää. YIT:n myymättömien asuntojen määrä laski alkuvuonna 747:ään, kun viime vuoden lopulla luku oli 794. Laskuun vaikutti 144 asunnon myynti YIT:n eräälle yhteisyritykselle.

Vuorenmaa ei halua ottaa kantaa siihen, onko myymättömien asuntojen määrä hyväksyttävällä tasolla, tai mikä sellainen taso olisi. Hän kääntää ajatuksen niin päin, että markkinan palautuessa vilkkaammaksi yhtiöllä on toisaalta paljon myytävää.

”Olemme nähneet nyt, että päätöstä oman kodin vaihtamisesta on ehkä siirretty vähän tuonnemmaksi, jolloin markkinalla on varmasti sellaista patoutunutta kysyntää.”

YIT kertoo tiedotteessa tekevänsä aktiivisesti toimenpiteitä asuntojen kaupaksi saamiseksi.

Esimerkkinä näistä toimenpiteistä Vuorenmaa mainitsee esimerkiksi kampanjan, jossa yhtiö kertoo maksavansa pienehkön asunnon ostajan vastikekulut kahden vuoden ajalta.

Yhtiö on myös aloittanut asuntoprojekteja alkuvuonna huomattavasti aiempaa vähemmän. Kuluttajille tarkoitettujen asuntoaloitusten määrä oli ensimmäisellä neljänneksellä 29, kun vuotta aiemmin se oli 624.

”Aloituksia tehdään aina sen perusteella, paljonko kohteille on kysyntää ennakkomarkkinoinnissa. Nyt olemme olleet hyvin varovaisia aloitusten suhteen, varsinkin viimeisten kvartaalien aikana.”

Keskusrikospoliisi kertoi tiistaina tutkineensa yhdessä Viron keskusrikospoliisin kanssa rakennusalaan kytkeytyvää törkeää ihmiskauppaa. Tapauksessa epäillään, että ulkomaalaisia työntekijöitä on houkuteltu Latviasta ja Virosta Suomeen työskentelemään rakennusalalle pakkotyötä muistuttavissa olosuhteissa.

Vuorenmaa sanoo, että YIT:llä on täysi nollatoleranssi ”mihinkään vastaavaan asiaan” mutta korostaa, että ei tunne täysin tapauksen yksityiskohtia.

”Tällä alalla on jatkuvaa toimintaa hallinnoida näitä aika pitkiä ja moniportaisia hankintaketjuja. Kaikki työmaat on aidattu, jotta pystytään kontrolloimaan, ketkä henkilöt tulevat ja lähtevät sieltä. Olemme myös lisänneet sitä, että pystymme keskitetysti valvomaan ja estämään pääsyä meidän työmaille, mikäli mitään tällaista havaitaan.”

”Tämä on iso asia. Vaatii jatkuvaa panostusta ja huomiota, että tämän tyyppiset tapaukset pystytään kitkemään rakennusalalta.”

Vuorenmaa ei ota kantaa siihen, koskeeko tiistaina esiin noussut tapaus hankkeita, joissa YIT on mukana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita