Volvo Cars vähentää noin 1 300 toimihenkilöä Ruotsissa

Volvo Cars varoittaa, että tulevina kuukausina kuluja leikataan myös toiminnoista eri puolilla maailmaa.

Volvo Carsin toimitusjohtaja Jim Rowan esitteli uutta EX90-mallia Tukholmassa marraskuussa 2022.

Kiinalaisomisteinen autonvalmistaja Volvo Cars aikoo vähentää noin 1 300 toimihenkilöä Ruotsissa. Suunnitelmat tarkoittavat, että yhtiö on karsimassa noin kuusi prosenttia kaikista työntekijöistään Ruotsissa.

Volvo Cars varoittaa, että tulevina kuukausina kuluja leikataan myös toiminnoista eri puolilla maailmaa.

Toimitusjohtaja Jim Rowanin mukaan viime vuonna aloitetut säästötoimet ovat alkaneet tuottaa tuloksia. Hänen mukaansa on silti selvää, että lisätoimia tarvitaan.

”Talouden vastatuuli, raaka-aineiden kohonneet hinnat ja lisääntynyt kilpailu säilyvät todennäköisesti toimialamme haasteina vielä jonkin aikaa”, Rowan sanoi tiedotteessa.

Säästötoimet eivät vaikuta tuotannon työntekijöihin ainakaan tällä erää.

Volvo Carsin tulos heikkeni alkuvuonna, vaikka yhtiön liikevaihto kasvoi lähes kolmanneksen ja automyynti 10 prosenttia vuoden takaisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita