Asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouskausi on nyt käynnissä. Monessa taloyhtiössä tehdään tänä keväänä tiukkoja päätöksiä vastikkeiden korotuksista.
Painetta vastikkeiden nostoon tuovat hintojen yleinen kallistuminen ja korkojen nousu, minkä lisäksi taloyhtiöiden talouteen vaikuttavat energian hintojen heilunta ja remonttien kallistuminen.
Suomen suurin asuntolainoittaja OP-ryhmä on arvioinut, että hintojen ja korkojen nousu aiheuttaa keskimäärin noin 8–20 prosentin nousun hoitovastikkeisiin. Hoitovastikkeiden lisäksi korkojen nousun seurauksena kasvavat rahoitusvastikkeet, joilla maksetaan taloyhtiölainaosuuksia pois.
Osa osakehuoneistojen omistajista pärjää nousevien kustannusten kanssa, mutta on myös paljon niitä, joiden taloutta vastikkeiden nousu kiristää huomattavasti. Tämä ilmenee muun muassa Danske Bankin maaliskuun lopussa teettämästä kyselytutkimuksesta.
Kyselyyn vastanneista kolmannes kertoo vastikkeidensa nousseen kuluneen puolen vuoden aikana. Vajaa viidesosa kertoi, että vastikkeet ovat vasta nousemassa.
Jo vastikkeiden nousun kokeneista 41 prosenttia arvioi, että korotuksella on melko tai erittäin merkittävä vaikutus omaan talouteen. Danske Bankin mukaan muita vastaajia suuremmaksi vastikkeiden nousun merkityksen ovat kokeneet lapsiperheet.
”Osassa kodeista jo kymppien lisälasku aiheuttaa nyt huolta”, sanoo Sari Takala, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja tiedotteessa.
On kuitenkin ihmisiä, joita vastikkeiden nousu ei hetkauta. Vastaajista 12 prosenttia kertoo kokevansa, ettei korotuksella ole ollut mitään vaikutusta. Vastanneista 46 prosenttia koki vastikkeen noston vaikutuksen pieneksi.
Toisaalta myös taloyhtiöiden tilanteet vaihtelevat hyvin paljon. Joissain tapauksissa vastikkeet ovat nousseet jopa kymmeniä prosentteja, toisaalla vähemmän, sanoo Danske Bankin taloyhtiöiden rahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu.
”Kaikkiaan arvioimme, että tänä vuonna taloyhtiöiden vastikkeet nousevat 10–20 prosenttia”, Roihu sanoo tiedotteessa.