Urheiluvaatejätti Adidas kertoo tehneensä roimasti tappiota ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.
Yhteistyön loppuminen yhdysvaltalaisräppäri Kanye Westin kanssa supisti yrityksen tuloja rajusti, kertoo uutistoimisto AFP. Adidas ja räppäri suunnittelivat yhdessä suursuosion saaneen Yeezy-malliston.
Yeezyn lopettaminen ja siitä saatujen tulojen puuttuminen ”tietenkin vahingoittavat meitä”, sanoi tuore toimitusjohtaja Bjørn Gulden lausunnossaan.
Adidaksen nettotappio oli 39 miljoonaa euroa tammi–maaliskuussa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö teki 482 miljoonaa euroa voittoa.
Adidaksen kokonaismyynti oli kuitenkin aavisteltua parempi. Adidaksen osakekurssi oli perjantaina iltapäivällä Frankfurtin pörssissä 7,5 prosentin nousussa.
Adidas lopetti yhteistyön Kanye Westin kanssa lokakuussa 2022. Syynä olivat räppärin toistuvat juutalaisvastaiset purkaukset. Nykyisin Kanye West tunnetaan nimellä Ye.