Kehittämispäällikkö Juha Ruuska ajoi kotoaan Espoosta Etelä-Savon Kangasniemelle. Siellä odottivat säkit. Ruuska merkkasi säkit tarkasti sen mukaan, minkä kuusen alta minkäkin säkin otti.
Lunta oli paljon, selkä hikosi hangessa tarpoessa. Hän sai säkit mahtumaan Volvoon kaatamalla takapenkit.
Ruuska ajoi säkit Hausjärvelle karistamoon, jossa säkit avattiin. Ne olivat täynnä käpyjä. Karistamossa kävyt avattiin lämmitetyllä linjastolla, jotta niistä saatiin siemenet irti.
Siemenille oli varattu suuri tehtävä. Niiden avulla oli tarkoitus taistella talousmetsien suurinta vitsausta vastaan.
Tapion kasvuliiketoiminnan kehittämispäällikkö Juha Ruuska.
Kuusia tappavasta kirjanpainajasta on kirjoitettu paljon, mutta se ei suinkaan ole talousmetsien pahin vitsaus. Se titteli menee kuusenjuurikäävälle, joka aiheuttaa vuosittain Suomessa yli 50 miljoonan euron ja Euroopassa yli 800 miljoonan euron menetykset. Lähes yhtä isoihin talousmetsätuhoihin yltää vain hirvi.
Kuusenjuurikääpä (Heterobasidion parviporum) on lahottajasieni, joka elää kuusen juurissa ja rungon alaosassa.
Ulospäin näkyy sen lisääntymiselin, itiöemä eli kääpä. Näkymättömissä oleva rihmasto lahottaa hiljalleen kuusen sisusta. Tyvilaho voi edetä jopa 12 metriin asti, mutta keskimäärin lahoa on noin neljään metriin.
Juuristosta noussut kuusenjuurikääpä on lahottanut kuusen alaosan Vihdin eteläkulmassa.
Ulospäin kuusi voi näyttää reippaalta, mutta kun metsä hakataan, lahonneet sisukset paljastuvat. Pahimmillaan metsänomistaja menettää rahakkaista tukeista kolmanneksen. Liian laho osa ei kelpaa edes kuiduksi sellutehtaalle.
Lisäksi tulevat yhteiskunnalliset haitat. Supistuneiden hiilinielujen kohentamiseksi on ehdotettu päähakkuiden lykkäämistä. Juurikääpä päinvastoin aikaistaa hakkuita.
Jatkuvan eli peitteisen kasvatuksen varaan on myös laskettu paljon: luonto- ja maisemavaikutuksia. Poliittisesti on päätetty, että valtionmetsissä neljännes uudistushakkuista pitää tehdä jatkuvalla kasvatuksella.
Kaikki tämä vaarantuu, jos metsässä on kuusenjuurikääpää. Metsäala näkee, että juurikääpäisiin metsiin puree vain avohakkuu, jos sekään. Jatkuvassa kasvatuksessa kuusikko vain lahoaa samaa tahtia kuin kasvaa.
Lue lisää: Mitä oikein tapahtui? Yhtäkkiä pikkukunta tajusi kieltäneensä avohakkuut metsissään
Esa Rantakangas astelee vuosi sitten hakatulla aukolla Vihdin eteläkulmassa. Kuivaksi paahtunut maa rasahtelee kengän alla.
Metsä siirtyi Rantakankaalle ja hänen siskolleen noin 30 vuotta sitten, joten tyvilahon laajuus paljastui heille vasta päätehakkuissa. He menettivät lähes kolmanneksen tukeista.
Rahallista menetystä Rantakangas ei laskenut.
”Turha jossitella. Eteenpäin.”
Rantakangas sanoo, että kirpaisu metsänomistajalle on pienempi asia kuin ilmastovaikutukset.
Tyvilahon takia menetetään tukkia eli juuri sitä osaa puusta, josta voitaisiin tehdä pitkäikäisiä puutuotteita. Toinen haitta on päätehakkuiden aikaistuminen, kun metsästä yritetään pelastaa edes jotain myyntiin. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, miten nopeasti puiden hiili vapautuu ilmakehään.
Alaosastaan lahonnut kuusi on päätynyt energiapuupinoon ja menee poltettavaksi. Energiapuusta metsänomistaja saa huonomman hinnan kuin tukista tai selluksi menevästä kuitupuusta.
Kuusenjuurikääpä riivaa talousmetsiä. Luonnonmetsissä tai suojelualueilla se ei ole ongelma.
Vastahakattu hakkuukanto on lahottajasienelle mainio kasvupaikka. Käävän päästämät itiöt laskeutuvat kannolle ja rihmasto valtaa kannon.
Kerran metsään päästyään kuusenjuurikääpä on vaikea, lähes mahdoton häätää.
Valtaamastaan kannosta rihmasto kurkottelee maan alla terveiden kuusten juuristoon. Juuristosta se etenee yhä ylöspäin, kunnes tukkipuuksi aiotun kuusen tyvi on laho.
Sieni voi säilyä alueella niin pitkään kuin kannossa riittää ravintoa eli 40–50 vuotta. Samalla se siirtyilee maasta puskevien kuusentaimien juuristoon, joten uudetkin kuuset saavat tartunnan.
Kantojen poistaminen maasta ei auta, sillä maahan jää aina juurenpätkiä ja rihmastoa. Vaikka tilalle kasvattaisi koivikon, puskee sen alle kuusentaimia, joissa sieni taas jatkaa elämäänsä.
Vuonna 2016 metsänomistajalle tuli pakolliseksi levittää riskialueilla hakkuukantoon torjunta-ainetta. Se ei poista juurikääpää, mutta voi estää sitä tarttumasta vielä puhtaaseen kantoon.
Kuusenjuurikääpää esiintyy eniten Etelä-ja Länsi-Suomessa, pahin tilanne on rannikolla. Sientä on löytynyt kuusista Lappia myöten, mutta siellä se ei ole lähtenyt leviämään.
Talvella itiöt eivät leviä. Merkittävä syy kuusenjuurikäävän leviämiselle ovat kesäaikaiset hakkuut.
Pohjoisessa talvi on pitkä, joten iso osa hakkuista tehdään silloin. Etelässä talveton kausi kestää kauan, joten hakkuita osuu väkisinkin paljon sulan maan aikaan.
Mahdollisesti sienen keskittyminen etelään johtuu tästä, ei välttämättä lämmöstä itsestään.
Tehokkain keino torjua juurikäävän leviämistä olisikin hakata talviaikaan. Näin lahottajasieni ei pääsisi niihin metsiin, jotka ovat siltä vielä säästyneet.
Jos kuusenjuurikääpä on jo metsässä, parasta olisi vaihtaa puulajia kokonaan: suositeltavimpia ovat haapa tai koivu.
Kun Esa Rantakankaan metsän vahingot paljastuivat, ensimmäinen tunne oli pettymys.
Sitten hän alkoi käydä läpi puulajin vaihtamista.
”Mutta ei täällä ole yhtään ehjää koivua tai haapaa missään. Saa katsoa, mihin astuu, kun hirven ja valkohäntäkauriin läjiä on kaikkialla”, Rantakangas sanoo.
Samoilla alueilla, joissa juurikääpätilanne on pahimmillaan, on myös tiheimmillään lehtipuita syöviä sorkkaeläimiä. Hirvi syö myös männyntaimia, joten männystäkään ei ole apua.
Esa Rantakangas omistaa yhdessä siskonsa kanssa metsää yli 2 000 hehtaaria, joista pääosan Kainuussa. Etelässä metsää on vain Lohjalla ja Vihdissä, noin 200 hehtaaria. Mukana Vihdin uudistuskohteella Juha Ruuska Tapiosta sekä Timo Salminen Fin Foreliasta.
Rantakangas hylkäsi ajatuksen lehtipuista. Hän päätti vain toimia mahdollisimman nopeasti: äkkiä uudet taimet maahan, harvennukset ja muu metsänhoito ajallaan, päätehakkuu varhain. Metsän pitäminen pystyssä antaisi vain tyvilaholle aikaa edetä.
Sitten Rantakangas näki mainoksen. Siinä kerrottiin taimesta, joka kestää tyvilahoa peruskuusta paremmin. Juurikäävän eteneminen hidastuisi peräti neljänneksen.
Taimet oli nimetty Sankariksi.
Rantakangas osti sankaritaimia yli 20 000 kappaletta. Ja niitä Rantakangas nyt istuttaa Vihtiin yhdessä työntekijänsä Do Hung Trungin kanssa.
Ennen kuin istutusputki painaa erikoistaimet mättään päälle vihtiläiseen kivennäismaahan, on kuljettu pitkä tie.
On palattava takaisin Juha Ruuskaan ja Kangasniemeltä haettuihin käpysäkkeihin.
Vuonna 2016 ruotsalaistutkimuksessa oli havaittu, että osa kuusista kestää tyvilahoa muita paremmin. Näistä kuusista löytyi yhdistävä geenimuoto PaLAR3B.
Luonnostaan tätä geenimuotoa on noin kolmanneksella kuusista.
Metsänhoidon konsultointia myyvässä Tapiossa kiinnostuttiin tutkimuksesta ja alettiin pohtia, voisiko tätä geenimuotoa kantavan kuusentaimen kehittää. Vieläpä niin, että geenimuoto olisi periytynyt kuuseen molemmilta vanhemmilta.
Projektia ryhtyi hoitamaan Juha Ruuska, Tapion kasvuliiketoiminnan kehittämispäällikkö. Kumppaniksi Tapio otti Suomen suurimman metsäpuiden taimitarhan Fin Forelian ja sen toimitusjohtajan Timo Salmisen.
Oikeanlaisia kuusia alettiin etsiä Tapion omilta taimiviljelmiltä. Lisähaastetta toi se, että taimikasvatusta säätelee Ruokavirasto, joka valvoo esimerkiksi taimien riittävän laajaa geenipohjaa. Siksi halutun geenimuodon kuusia piti löytää vähintään kuudesta eri kloonista.
Kun kaikki 13 kuusiviljelmää oli käyty läpi, vain yhdellä ainoalla oli tarpeeksi toivottua geeniä ja kuudessa eri kloonissa. Tämä viljelmä sijaitsi Kangasniemellä Etelä-Savossa.
Esa Rantakangas kokeilee, ovatko taimien turvepaakut kuivia vai jo liiankin märkiä.
Vihdissä aurinko paahtaa ja Esa Rantakangas on asettanut taimilaatikot ojanpohjalle, mistä ne saavat kosteutta. Taimien turvepaakut ovat pakkasvarastoinnin jäljiltä vielä osin jäisiä.
Erikoistaimet ovat nyt yksivuotiaita, ja niiden hennoilla oksilla lepää paljon odotuksia. Niiden kantamaa geeniä ei näe päällepäin, mutta taimet ovat hieman tavallisia kuusentaimia kookkaampia.
Rantakangas naureskelee olleensa mainoksen uhri ostettuaan tavallista kalliimmat taimet. Mutta hän on silmin nähden innoissaan. Ruuskasta ja Timo Salmisesta puhumattakaan.
”Tässä tehdään jotain aivan uutta, tämä on ensimmäinen tiettyä tautia vastaan luotu erikoistaimi”, Ruuska sanoo.
Tapion kehittelemät ja Fin Forelian kasvattamat taimet ovat myynnissä ihka ensimmäistä kertaa. Tämän kevään myyntierä on 260 000 kappaletta. Myös ensi kevään taimet on jo kylvetty ja itäneet, ja ne vankistuvat kasvihuoneessa Saarijärvellä.
Nämä taimet ovat osa pitkä jatkumoa: Kangasniemen kuusiviljelmä on istutettu 1960-luvulla, eikä silloin tutkittu geenejä, vaan viljelyyn valittiin komeimmat ja suorarunkoisimmat puut. Nyt tästä luonnonaineistosta on valikoitu tiettyä geenimuotoa kantavat siemenet ja kasvatettu erikoistaimia.
Mutta ovatko taimet oikeasti tehokkaita? Ovatko ne ratkaisu ongelmaan?
Markkinointimateriaaleissa ei väitetä, etteikö juurikääpä tarttuisi näihin taimiin. Kyllä se tarttuu, ja leviää myös.
Mutta taimien etu on se, että näissä juurikääpä etenee hitaammin. Tarkalleen 27 prosenttia hitaammin.
Prosenttiluku on peräisin ruotsalaistutkimuksesta. Sen ongelma on, että käävän etenemistä tutkittiin oksista, vaikka sieni elelee juurissa ja rungossa. Suomalaistutkimuksissa ei näin isoja prosenttilukuja ole pystytty toistamaan.
”Geenin vaikutus on todellinen, se hidastaa etenemistä, mutta prosenttiluku lienee alempana kuin 27”, arvioi tutkimusprofessori Jarkko Hantula Luonnonvarakeskuksesta. Hän on erikoistunut metsäpatologiaan eli puiden tauteihin ja vikoihin ja erityisesti biologiseen torjuntaan.
Hantula muistuttaa, että kuusten perimä on kuin ihmistenkin: harvoin jotain ominaisuutta ohjaa vain yksi geeni.
”Juurikääpäresistenssiin vaikuttaa ilmeisesti varsin suuri joukko geenejä, joista jokainen melko vähäisellä osuudella”, Hantula sanoo.
Jos löydetään seuraava vastustuskykyä parantava geeni, ongelma on, miten PaLAR3B sekä uusi geeni saataisiin samaan taimeen.
Ensi kevään jälkeen myyntiin saattaa tulla taukoa. Kuusella on ollut huonoja siemenvuosia.
Ruuska ja Salminen toivovat ensin oikein huonoa käpyvuotta, joka romahduttaisi tuholaiskannat, ja sen jälkeen oikein anteliasta käpyvuotta.
”Silloin voisimme saada markkinoille miljoonakin tällaista erikoistainta”, Salminen sanoo.
Etualan 1-vuotias taimi on tarkan valikoinnin ja tuotekehityksen tulos. Taustalla työskentelevä Do Hung Trung ehtii istuttaa noin 700 kuusentainta päivässä.
Haastattelujen lisäksi lähteenä on käytetty kirjaa Puiden asukkaat (Petri Keto-Tokoi ja Juha Siitonen), Metsäkeskuksen verkkokoulutusta juurikääpätuhoista sekä Metsätieteen aikakauskirjan artikkelia Juurikääpä – lajit, levinneisyys ja torjunnan nykytilanne (Kari Korhonen ja Katriina Lipponen).
Oikaisu 22.2.2023 klo 8.45: Korjattu Ruokaviraston nimi oikeaan muotoon.
