Suomalaisilla kuljettajilla on ruotsalaisia lyhyempi pinna ratissa ja kovempi kaasujalka. Tämä ilmenee autokauppaketju Kamuxin teettämästä autoiluselvityksestä.
Suomalaisista 58 prosenttia hermostuu ratin takana vähintään kerran vuodessa, kun ruotsalaisten joukossa vastaava lukema on 42 prosenttia. Kummankin maan autoilijoista neljä prosenttia menettää malttinsa jokaisella ajokerrallaan.
Suurin stressin aihe on huono näkyvyys kurjalla säällä. Ruotsalaisista jopa puolet hermoilee sen takia ja suomalaista kolmannes, kertoo Kamuxin maajohtaja Jani Koivu tiedotteessa.
Toiseksi ja kolmanneksi ärsyttävimmät asiat kummankin maan liikenteessä ovat kaupunkiajo ja ruuhkat.
Suomalaiset kaahaavat länsinaapuria enemmän. Suomalaisista 54 prosenttia on kyselyn mukaan saanut ylinopeussakon vähintään kerran, kun Ruotsissa vastaava luku on 39 prosenttia.
Suomalaisilla on myös tapana ajaa ruotsalaisia useammin pientä, 1–5 kilometrin tuntivauhdin ylinopeutta kaupunkialueella. Näin tekee 40 prosenttia suomalaiskuljettajista ja 25 prosenttia ruotsalaiskuljettajista.
Vastavuoroisesti noin neljännes ruotsalaiskuljettajista ajaa alinopeutta kaupungissa, kun suomalaisista näin toimii vain 14 prosenttia.
Kamux teetti selvityksen verkkokyselynä tammikuun alussa. Lopulliseen kohderyhmään kuului noin tuhat vastaajaa kummassakin maassa.
Lue lisää: Helsingin liikenne kiristää hermoja
Lue lisää: Sähköautot ahdistavat monia ihmisiä tavalla, joka saa asiantuntijatkin hämilleen.