Uniper voitolliseksi, ei tarvitse tukea Saksan valtiolta

Uniperin tulos ylsi voitolliseksi ensimmäisellä neljänneksellä, kun yhtiö pystyi purkamaan tappiovarauksiaan.

Energiayhtiö Uniperin pääkonttori Düsseldorfissa.

Energiayhtiö Uniperin tappiotunnelissa näkyy valoa juuri sen jälkeen, kun Fortum pääsi eroon saksalaisesta tytäryhtiöstään.

Nykyisin Saksan valtion omistuksessa oleva Uniper ilmoitti viime viikolla, ettei se toistaiseksi tarvitse uutta pääomatukea Saksan valtiolta.

Saksan valtio joutui viime vuonna pelastamaan Uniperin kaatumiselta vakautuspaketilla. Yhtiön silloinen enemmistöomistaja Fortum sopi samalla myyvänsä osuutensa 500 miljoonalla eurolla Saksan valtiolle.

Uniper kertoi viime viikon torstaina, että sen tulos kääntyi tammi–maaliskuussa voitolliseksi.

Uniperin nettotulos ylsi ensimmäisellä neljänneksellä 6,7 miljardiin euroon, kun vuotta aikaisemmin nettotulos oli 3,1 miljardia euroa tappiolla.

Uniper teki viime vuonna yli 19 miljardin euron nettotappion. Se on yksi Saksan yrityshistorian suurimmista tappioista.

Uniper joutui ostamaan maakaasua kalliilla ja toimittamaan sitä tappiolla asiakkailleen, koska Venäjän kaasujätti Gazprom lopetti viime vuonna kaasutoimituksensa Saksaan Nord Stream -kaasuputken kautta.

Uniperillä ei kuitenkaan mene niin loistavasti kuin nettotulosluvusta voisi päätellä, koska yhtiön nokka nousi pinnalle ennen kaikkea tappioita koskevien varauksien purkamisesta.

Yhtiön oikaistu nettotuloskin nousi alkuvuonna voitolle, mutta jäi 451 miljoonaan euroon. Vuoden takaisella vertailukaudella yhtiö teki 674 miljoonan euron nettotappion.

Uniperin talousjohtaja Jutta Dönges sanoo Uniperin tulostiedotteessa, että yhtiö varautui viime vuoden lopussa noin 5,9 miljardin euron kaasutappioihin.

Yhtiö kuitenkin pystyi perumaan merkittävästi tappiovarauksiaan, koska maakaasun hinta on laskenut syksyn hurjista hinnoista. Leuto talvi on pitänyt kaasuvarastojen tasot korkealla ja halventanut maakaasun hintaa Keski-Euroopassa.

Dönges kuitenkin muistuttaa, että ”tämä onnistuminen” ei ole jatkossa varmaa, koska kaasumarkkinoilla on yhä riskejä. Uniperin tuloskehitys riippuu hänen mukaansa paljolti kaasun hinnan kehityksestä.

Uniper uskoo päässeensä pahimman yli, jos kaasun hinta ei nouse enää korkeuksiin. Yhtiö arvioi, että sen oikaistu nettotulos nousee voitolliseksi kuluvana vuonna.

Yhtiö kertoi, ettei sille syntynyt lisätappioita ensimmäisellä neljänneksellä kaasutoimituksista asiakkaille. Vielä viime vuoden toisella puoliskolla Uniper joutui käyttämään venäläiskaasun korvaaviin kaasuhankintoihin noin 13,2 miljardia euroa.

Fortumin kokonaistappio Uniper-investoinnista oli hieman alle kuusi miljardia euroa, kun mukaan lasketaan sijoitukset Uniperin osakkeisiin, takaisin saatu kauppahinta ja Uniperin maksamat osingot.

Fortum myös sai takaisin Uniperiltä myöntämänsä neljän miljardin euron lainan ja on saamassa takaisin loputkin yhteensä neljän miljardin euron emoyhtiötakauksesta.

Fortum julkaisee torstaina tammi–maaliskuun tuloskatsauksen, jossa ei ole mukana Uniperin lukuja.

Katsauksessa huomion vievät uudet huolet: Venäjän valtio otti huhtikuussa Fortumin Venäjän-liiketoiminnot ”väliaikaiseen” hallintaan.

Fortum saattaa tulosjulkistuksensa yhteydessä alaskirjata 1,7 miljardin euron arvoiseksi viime vuoden lopulla arvioidut liiketoiminnot nollan euron arvoiseksi, analyysiyhtiö Inderes arvioi katsauksessaan maanantaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita