Inflaation hidastuminen jatkui Yhdysvalloissa

Kokonaisinflaatio hidastui 4,9 prosenttiin ja pohjainflaatio 5,5 prosenttiin.

Yhdysvaltojen työmarkkinat olivat huhtikuussa yllättävän vahvat.

| Päivitetty

Kuluttajahintojen kallistuminen eli inflaatio hidastui huhtikuussa Yhdysvalloissa. Inflaatiovauhti oli 4,9 prosenttia, kun se maaliskuussa oli 5,0 prosenttia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ekonomistit odottivat inflaation pysyneen ennallaan 5,0 prosentissa.

Energia halpeni viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 5,1 prosenttia, mutta elintarvikkeet kallistuivat 7,7 prosenttia ja asuminen 8,1 prosenttia.

Maaliskuuhun verrattuna energia kallistui 0,6 prosenttia, elintarvikkeiden hinnat pysyivät ennallaan ja asuminen kallistui 0,4 prosenttia.

Ekonomistien ja keskuspankin tarkkaavaisesti seuraama pohjainflaatio hidastui 5,5 prosenttiin, mikä vastasi odotuksia. Maaliskuussa se oli 5,6 prosenttia.

Pohjainflaatio on tärkeä mittari, sillä siitä on poistettu herkästi muuttuvien energian ja elintarvikkeiden vaikutus kuluttajahintoihin. Se kertoo paremmin inflaation laaja-alaisuudesta.

”Rahapolitiikan kiristäminen on alkanut vaikuttaa inflaation hidastumiseen, vaikka viive on ollut pitkä. Keskuspankki ei voi vielä julistaa, että taistelu inflaatiota vastaan olisi voitettu, sillä se on tavoitteeseen nähden yhä liian nopeaa”, sanoo finanssiyhtiö Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich.

Hänen mielestään on mahdollista, että keskuspankki ei jatka enää rahapolitiikan kiristämistä mutta pitää ohjauskoron nykyisellään vielä pidemmän aikaa. Ohjauskoron vaihteluväli on 5,00–5,25 prosenttia.

Keskuspankki on kiristänyt rahapolitiikkaa kymmenen kertaa runsaan vuoden kuluessa hidastaakseen inflaatiota.

Nopeimmillaan inflaatiovauhti oli viime vuonna heinäkuussa, jolloin kuluttajahinnat kallistuivat 9,1 prosenttia vuoden takaisesta.

Keskuspankin hintavakaustavoitteen mukaan inflaation pitäisi olla pitkän ajan kuluessa keskimäärin kaksi prosenttia.

”Inflaatio on erityisen sitkeää palvelualoilla, mikä kertoo edelleen jatkuvista palkkapaineista. Toisaalta työmarkkinoiden viimeaikainen vahva kehitys kertoo ennen kaikkea tarjonnan elpymisestä”, sanoo finanssiyhtiö Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto.

Kuusisto ei usko keskuspankin enää nostavan ohjauskorkoa, jos mitään uutta yllättävää ei tapahdu. Hän arvioi ohjauskoron pysyvän ennallaan ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita