Sammolla mallikas alkuvuosi, vakuutusten hintojen korotukset auttoivat kasvua

Yhdistetty kulusuhde parani 84,2 prosenttiin. Mandatumin irrotessa Sammosta pääoman tuotto voisi kohentua entisestään, konsernijohtaja Torbjörn Magnusson arvioi.

Sammon kasvua avittivat muun muassa hinnankorotukset ja korkea asiakaspysyvyys.

Vakuutuskonserni Sammon tammi–maaliskuun tulos vakuutustoiminnasta kaikkien kulujen jälkeen kasvoi 21 prosenttia vuoden takaisesta 292 miljoonaan euroon.

Onnistunut vahinkovakuutuksen liiketoiminta näkyy vakuutusyhtiöissä parhaiten yhdistetyssä kulusuhteessa. Se kertoo, kuinka suuren osan vakuutusmaksuista korvaukset ja liiketoiminnan pyörittäminen syövät.

Tämä vakuutusmaksujen ja kulujen suhdeluku parani 2,2 prosenttiyksikköä jo 84 prosenttiin.

Maksutulon kasvu oli vahvaa, viisi prosenttia vuoden takaiseen ajanjaksoon verrattuna.

Yhtiön mukaan kasvua avittivat hinnankorotukset, korkea asiakaspysyvyys ja edistyminen keskeisissä kasvuhankkeissa.

Sammon tulos ennen veroja heikkeni 48 prosenttia vertailukaudesta 359 miljoonaan euroon. Muutos johtuu kirjanpidon vaatimuksista, joiden mukaan tilinpäätöstiedoissa on huomioitava markkina-arvojen muutokset.

Sampo ilmoittaa tämän luvun mutta kertoo konsernin vertailukelpoisen tuloksen ennen veroja kasvaneen vuositasolla 30 prosenttia.

Sammon vahinko­vakuutus­toiminta jakautuu Ruotsista johdettuun If-vahinkovakuutukseen, tanskalaiseen Topdanmark-vahinkovakuutukseen ja brittiläiseen Hastings-vakuutusyhtiöön, joka on painottunut autovakuutuksiin.

Ifin yhdistetty kulusuhde parani 1,5 prosenttiyksikköä 82,4 prosenttiin ja maksutulo kasvoi kuusi prosenttia kiintein valuuttakurssein. Inflaation vaikutukset yhtiö selätti hintoja korottamalla.

Sampo paransi Ifin yhdistetyn kulusuhteen näkymää 82–84 prosenttiin aiemmasta 85 prosentista.

Autovakuutus on Sammolle tärkeä tulolähde. Niinpä esimerkiksi hidastunut autokauppa tai liukkaat kelit vaikuttavat tulokseen.

Brittiläisessä Hastingissä Sampo kertoi sääolosuhteiden aiheuttaneen aiheuttaneen korvauspiikin moottori­ajoneuvo­vahinkoihin ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Vahinkovakuuttamisen lisäksi Sampo omistaa henkivakuutuksiin ja varainhoitoon keskittynyt Mandatumin.

Sammon hallitus ehdotti maaliskuussa, että Mandatum eriytettäisiin konsernista. Jakautumista koskeva esitys käsitellään Sammon yhtiökokouksessa 17. toukokuuta.

”Suunnitelman toteutuessa Sammosta tulisi strategiansa mukaisesti puhdasoppinen vahinkovakuutuskonserni, jolloin se voisi kohentaa pääoman tuottoa entisestään. Uskon, että jakautuminen hyödyttäisi myös Mandatumia tarjoten sille mahdollisuuden tavoitella kasvua entistä kunnianhimoisemmin”, Sammon konsernijohtajana Torbjörn Magnusson kirjoitti konsernijohtajan kommentissa osavuosiraportissa.

Magnusson kiitti kommenttinsa lopuksi hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosia, jolle vuoden ensimmäinen osavuosiraportti on viimeinen Sammon hallituksen puheenjohtajana.

Wahlroos on ollut Sammon hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009. Sitä ennen hän oli konsernijohtaja.

Björn Wahlroos Kuinka tässä näin kävi -kirjansa julkistustilaisuudessa Otavan kahvilassa lokakuussa 2019.

”Vaikka Nalle jättääkin Sammon hallituksen myöhemmin tässä kuussa, vakuutan teille osakkeenomistajat, että Sampo keskittyy jatkossakin tarkasti hänen konserniimme juurruttamaan arvonluontiin ja kannattavuuteen”, Magnusson kirjoitti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita