Fortumin Venäjä-seikkailun hintalapuksi jää ”noin kaksi miljardia euroa” – Markus Rauramo tyytyväinen vahvaan tulokseen

Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 784 miljoonaa euroa. Samalla yhtiö ilmoitti, että se alaskirjaa loputkin Venäjän-liiketoimintonsa.

”Olen tyytyväinen vahvaan tulokseen”, sanoo Markus Rauramo, joka palasi tällä viikolla lähitöihin oltuaan etätöissä kolme viikkoa sairauden hoidon vuoksi.

| Päivitetty

Fortum tekee noin 1,7 miljardin euron alaskirjauksen Venäjän-liiketoimintoihinsa.

Venäjän-toiminnot jätetään nyt kokonaan pois taseesta. Syynä on se, että Venäjän viranomaiset ovat ottaneet haltuun Fortumin venäläisen tytäryhtiön ja vaihdattaneet tytäryhtiön toimitusjohtajan.

HS uutisoi huhtikuussa, että naamioituneet ja aseistetut joukot tunkeutuivat Fortumin Venäjä-yksikköön. Tämän jälkeen järjestettiin hallituksen kokous, jossa vaihdettiin yhtiön toimitusjohtajaa. Fortumin ja saksalaisen Uniperin tytäryhtiön Unipron uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Vjatseslav Koževnikov.

Nyt Fortum kertoo, että määräysvallan menetyksen vuoksi Venäjän-liiketoimintoja ei enää konsolidoida Fortum-konserniin ja Venäjä-liiketoiminta alaskirjataan kokonaisuudessaan vuoden 2023 toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa. Fortum tekee noin 1,7 miljardin euron arvonalennuksen. Tämä vaikuttaa negatiivisesti konsernin omaan pääomaan.

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo yhtiön tiedotteessa, että Fortum on investoinut Venäjälle kokonaisuudessaan noin kuusi miljardia euroa. Luku kattaa sekä hankinnan että sen jälkeen tehdyt investoinnit. Rauramon mukaan investoinnit on rahoitettu suurelta osin Venäjän-liiketoiminnasta tulleen kassavirran avulla.

”Kun lasketaan Venäjän-toimintojen hankintaan tehty investointi, saadut osingot ja nettorahoituserät, Fortumille tuleva nettokassatappio ja Venäjän taipaleemme hinta on yhteensä noin kaksi miljardia euroa”, Rauramo sanoo tiedotteessa.

Rauramon mukaan Fortum ei rahoita Venäjän-toimintoja tai tee investointeja sinne. Venäjän-liiketoiminnoista ei siten pitäisi syntyä enää kustannuksia yhtiölle. Kustannuksia tulee yhä lakiprosessista, kun yhtiö yrittää saada lainopillisin keinoin puututtua toimintojensa haltuunottoon Venäjällä. Yhtiö tuomitsee haltuunoton ja pitää sitä laittomana.

”Valmistaudumme puolustamaan oikeuksiamme relevantin kansainvälisen lainsäädännön nojalla”, Rauramo toteaa tiedotteessa.

Fortum julkisti samalla kuluvan vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksensa.

Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 784 miljoonaa euroa. Vuosi sitten vastaavana ajankohtana vertailukelpoinen liikevoitto oli 388 miljoonaa euroa.

”Olen tyytyväinen vahvaan tulokseen”, Rauramo totesi sidosryhmille suunnatussa tilaisuudessa.

Fortumin tulos ylitti odotukset.

Analyytikot odottivat vertailukelpoiseksi liikevoitoksi 597 miljoonaa euroa, selviää Vara-Research -tietopalvelusta.

HS:n tuloskauden avauksesta kertovassa jutussa ennuste oli 578 miljoonassa eurossa. Fortumin ennustettiin kuuluvat eniten liikevoittoa lisänneiden suomalaisten yhtiöiden joukkoon. Ennusteessa ei ole huomioitu Fortumin myymää Uniperia.

Fortumin liikevaihto oli ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa 2 552 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten vastaavana ajankohtana liikevaihto oli 2 162 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 0,63 euroa.

Fortum julkaisi osavuosikatsauksensa yhteydessä oikaistun tuloslaskelman vuoden 2022 luvuista sekä vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen luvuista, jotta lukuja voidaan jatkossa vertailla paremmin keskenään.

Olosuhteiden muutos Venäjällä ei vaikuta kuitenkaan vielä vuoden ensimmäiseen osavuosikatsaukseen. Ensimmäinen osavuosikatsaus ulottuu maaliskuun loppuun, mutta olosuhteet muuttuivat Venäjällä huhtikuussa.

Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen oikaistu vertailukelpoinen liikevoitto on 698 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 326 miljoonaa euroa.

Oikaistu liikevaihto oli ensimmäisellä neljänneksellä 2 265 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 1 940 miljoonaa euroa.

Sähkön hinta on laskenut vuoden 2022 piikistä, mutta se ei ole palannut huippua edeltäneelle tasolle. Sähkön hinta vaikutti yhtiön hyvään tulokseen.

Rauramon mukaan yhtiön taloudellinen asema raportointikauden lopussa oli vakaa. Yhtiö maksoi takaisin siltarahoituslainasta nostetun 350 miljoonan euron lainan ja perui Solidiumin myöntämän 2,35 miljardin euron luoton.

Luottoluokittajat Standard & Poor’s ja Fitch ovat vahvistaneet Fortumin pitkän aikavälin luottoluokituksen tasolle BBB ja muuttaneet luokituksen näkymät vakaiksi.

Fortumin koko vuoden tulokseen vaikuttaa todennäköisesti myös EU-tasolta lähtöisin oleva sähköyhtiöiden ylimääräinen voittovero eli niin sanottu windfall-vero, joka koskee vuoden 2023 koko tulosta.

Veron taustalla on ajatus siitä, että osa sähköyhtiöistä on hyötynyt sähkön hinnan noususta. Venäjän hyökkäyssota nosti sähkön hintaa, minkä vuoksi hyötyä ovat saaneet myös yritykset, joiden tuotantokustannuksiin sota ei ole vaikuttanut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita