Kiristynyt taloustilanne vaikeuttaa putkiremonttien toteuttamista, kertoo Isännöintiliiton putkiremonttibarometri. Tilanne on ongelmallinen erityisesti muuttotappiopaikkakunnilla.
Isännöintiliiton toteuttama kysely kertoo, että lainarahoituksen saanti isoille korjaushankkeille on osalle taloyhtiöistä hankalaa. Vastausten perusteella korjaushankkeet myös käynnistetään usein liian myöhään vesivahinkojen kirittämänä.
Yhdeksän prosenttia vastanneista isännöintialan ammattilaisista raportoi, että heidän hallinnoimissaan kohteissa putkiremontteja on jäänyt toteutumatta rahoitusvaikeuksien takia. Saman verran vastaajista kertoi, että asiakkaana on taloyhtiöitä, joissa kiinteistön alasajo on ajankohtaista.
Putkibarometrissä oli vastaajia yhteensä 111 eri puolilta Suomea. Kaikkiaan kyselyyn vastanneilla isännöintialan ammattilaisilla on hallinnoitavina noin 2 400 taloyhtiötä.