Stockmannin toimitusjohtaja vaihtuu.
Uudeksi toimitusjohtajaksi tulee Lindexiä johtanut Susanne Ehnbåge. Edellinen toimitusjohtaja Jari Latvanen jättää tehtävänsä yhtiössä.
Ruotsalainen kauppatieteiden maisteri Ehnbåge on johtanut Stockmann-konsernin omistamaa muotiketju Lindexiä vuodesta 2018. Hän on myös vuodesta 2018 ollut Stockmannin johtoryhmän jäsen. Lindex on ollut oleellinen osa Stockmannin saneerausohjelmassa.
Stockmann-konsernin toimitusjohtajan tehtävän lisäksi Ehnbåge jatkaa Lindexin toimitusjohtajana.
Pörssissä uutinen sai myönteisen vastaanoton. Osake oli puolenpäivän vaiheilla yli kahdeksan prosentin nousussa.
HS Visio kertoi vuosi sitten julkaistussa jutussa, miten Ehnbåge ”piti Stockmannia pystyssä ja lapioi sille rahaa”, kun yhtiö hoippui konkurssin partaalla koronakriisin keskellä. Stockmann-konsernin tulos oli pitkään Lindexin varassa, ja Lindex on tuonut valtaosan myös koko konsernin liikevaihdosta.
Lindexin johtoon Ehnbåge siirtyi kulutuselektroniikkaa myyvän Net on net -verkkokaupan toimitusjohtajan paikalta. Net on netin toimitusjohtajana hän työskenteli vuosina 2016–2018
Sitä ennen hän johti saman alan kivijalkaketju Sibaa, joka yhdistettiin Net on netiin. Sibassa hän oli kivunnut trainee-asemasta yhtiön johtoon. Siban toimitusjohtajana hän oli vuosina 2014–2017.
Stockmann-konsernin hallituksen puheenjohtaja Sari Pohjonen sanoo, että Ehnbågella on vahvat näytöt vähittäiskaupan ja digitaalisen kuluttajaliiketoiminnan johtamisen saralla.
”Etenemme strategiamme mukaisesti oikeaan suuntaan yhtiömme muutosmatkalla, ja nyt on tulevaa kasvua ajatellen sopiva aika tehdä muutos Stockmannin johdossa”, Pohjonen sanoo tiedotteessa.
Kuka?
Susanne Ehnbåge
Syntynyt: 1979.
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri.
Työ: Stockmannin ja Lindexin toimitusjohtaja, Stockmannin johtoryhmän jäsen vuodesta 2018 alkaen.
Aiempi ura: Net on netin toimitusjohtaja 2016–2018, varatoimitusjohtaja 2015–2016, Siban toimitusjohtaja 2014–2017, varatoimitusjohtaja 2011–2014, markkinajohtaja 2008–2011.