Käytettyjen autojen myyntiketju Kamux kärsi alkuvuonna vaisusta kuluttajakysynnästä ja hintojen laskusta. Oikaistu liikevoitto laski tammi-maaliskuussa liki 86 prosenttia 0,8 miljoonaan euroon ja liikevaihdosta hupeni kuusi prosenttia 223 miljoonaan.
Toimitusjohtaja Juha Kalliokosken mukaan käytettyjen autojen markkina näyttäisi kuitenkin olevan hitaasti vakaantumassa erittäin haastavan viime vuoden jälkeen.
Suomessa ja Saksassa markkinan jyrkkä lasku kääntyi varovaiseen nousuun, ja Ruotsissa käytettyjen autojen kokonaismarkkina oli vain hieman miinuksella edellisvuoteen verrattuna.
Myytyjen autojen lukumäärä kuitenkin laski alkuvuonna vajaat kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Bruttokate myytyä autoa kohti laski liki 13 prosenttia 1 354 euroon.
”Epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä painoi käytettyjen autojen hintoja voimakkaasti ensimmäisen vuosineljänneksen alussa etenkin Suomessa ja Ruotsissa”, Kalliokoski totesi.
Autokannan sähköistyminen näkyi myös käytetyissä autoissa, ja täyssähköautojen ja ladattavien hybridien myynti nousi Kamuxilla 16 prosenttia. Ei-ladattavien hybridien myynti jäi sitä vastoin vertailukautta pienemmäksi.
Perjantaina yhtiön osakkeen hinta lähti roimaan laskuun ja noin kello 10.30 osake oli 13,1 prosentin laskussa.