Poikkeuksellisen nopea inflaatio on viheliäistä, sillä siitä kärsivät lähes kaikki. Erityisen vahingollista se on silti pienituloisille.
”Pienituloisten kotitalouksien kulutuksesta suurempi osa menee välttämättömään kulutukseen kuin varakkailla. Välttämättömyyshyödykkeiden kallistuminen vähentää enemmän köyhempien elintasoa. Varakkailla on myös mahdollisuus panna tuloistaan enemmän säästöön, eli he kuluttavat enemmän tulevaisuudessa”, sanoo Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti.
Euroalueella inflaatiota on vauhdittanut etenkin energian ja elintarvikkeiden kallistuminen. Uusimman käytettävissä olevan kulutustutkimuksen perusteella vähävaraisten kotitalouksien tuloista suuri osa kuluu energiaan, elintarvikkeisiin asumiseen ja muihin välttämättömiin menoihin.
Energian ja elintarvikkeiden osuus kotitalouksien kulutusmenoista on todennäköisesti kasvanut viime vuosina, sillä ne ovat kallistuneet harvinaisen paljon.
”Kun lähes kaikki hinnat ovat kohonneet, mutta aivan erityisesti energia ja elintarvikkeet, inflaatio on iskenyt ikään kuin kaksinkertaisella voimalla pienituloisiin”, sanoo Jäntti.
Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikkö Juha Kilponen on samaa mieltä.
”Pienituloisten kotitalouksien tuloista suuri osa kuluu välttämättömyyshyödykkeisiin, kuten ruokaan, energiaan ja liikkumiseen, minkä takia inflaatio iskee pahiten niihin. Jos Euroopan keskuspankki ei kiristäisi rahapolitiikkaa, inflaatio pysyisi pidempään nopeana ja heikentäisi entisestään vähävaraisten kotitalouksien asemaa.”
Yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa kuitenkin havaitaan, että nopea inflaatio vaikuttaa pienituloisimpien keskuudessa eri tavoin.
”Sosiaaliturvan varassa elävät ja eläkeläiset ovat selvinneet vähemmällä, koska heidän etuuteensa on sidottu indeksikorotuksiin. Suurimmissa vaikeuksissa ovat kaikista pienituloisimmat työssä käyvät, joiden kannustinloukku on nopean inflaation takia kasvanut”, sanoo tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta.
Kannustinloukku tarkoittaa sitä, että työnteko ei välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa, jos käteen jäävät tulot ovat melkein yhtä pienet kuin sosiaalietuudet.
Inflaation taltuttamiseksi keskuspankki kiristää rahapolitiikkaa, koska sen ensisijainen tehtävä on huolehtia hintojen vakaudesta. Tämä tarkoittaa, että inflaatiovauhdin pitäisi keskipitkällä aikavälillä olla kaksi prosenttia.
Erityisesti Suomessa korkojen kohoaminen on iskenyt myös asuntovelallisiin kotitalouksiin. Korkojen kohoaminen kasvattaa asuntovelallisten lainanhoitomenoja mutta johtaa siihen, mihin keskuspankki pyrkii: kysynnän vähenemiseen.
Tosin suuressa osassa euroaluetta asuntolainat ovat kiinteäkorkoisia. Siksi korkojen kohoamisen vaikutus asuntovelallisten kulutuksen vähenemiseen ei ole yhtä suoraviivainen kuin Suomessa.
Lainanhoitomenojen kasvu ei kuitenkaan iske läheskään kaikkiin suomalaisiin kotitalouksiin. Suomalaisista kotitalouksista 30 prosentilla on asuntolainaa. Lisäksi on otettava huomioon, että asuntovelalliset ovat tyypillisesti keski- ja hyvätuloisia.
”Asuntovelalliset ovat yleensä verrattain hyväosaisia, mutta eivät kovin vanhoja. On hassua, että ihmiset, jotka yleensä ovat jyrkästi markkinatalouden puolustajia, valittavat keskuspankin koronnostoista. Keskuspankki tekee nyt juuri sen, mitä sen pitääkin tehdä: taltuttaa inflaatio rahapolitiikkaa kiristämällä”, professori Jäntti sanoo.
Taloustieteilijät ovat lähes yksimielisiä, että inflaation torjumiseksi ei ole juuri muita tehokkaita keinoja kuin rahapolitiikan kiristäminen.
Monien ekonomistien mielestä Euroopan keskuspankki aloitti koronnostot vähän liian myöhään ja meni rahapoliittisessa elvytyksessä liian pitkälle. Siksi inflaatio on pysynyt nopeana ennakoitua pidempään ja pidentänyt etenkin pienituloisten ahdinkoa.
Laaja-alainen yksimielisyys on myös siitä, että nykyisissä oloissa kokonaiskysyntää ei pitäisi lisätä finanssipolitiikkaa keventämällä, kun keskuspankki yrittää sitä samanaikaisesti vähentää.
Tästä huolimatta poliitikot eivät ole malttaneet mieltään. Energiakriisin aikana monissa euroalueen valtioissa otettiin käyttöön erilaisia tukia, joilla pyrittiin vähentämään kallistuneen energian aiheuttamaa rasitusta kotitalouksille.
”Ruotsissa talouspolitiikan arviointineuvosto on arvostellut ankarasti hallituksen tapaa jakaa sähkötukia, koska käytännössä kansalaisille annetaan rahaa. Tämä on finanssipoliittista elvytystä ja vaikuttaa päinvastoin kuin mihin keskuspankki pyrkii. Pahimmassa tapauksessa tällaiset toimet pidentävät inflaatiopiikkiä ja pakottavat keskuspankin kiristämään rahapolitiikkaa entistä enemmän”, Jäntti sanoo.
Euroopan keskuspankki on varoittanut samasta asiasta lukuisia kertoja.
Yksi keino lievittää pienituloisten ja muidenkin kotitalouksien ahdinkoa ovat luonnollisesti tuntuvat palkankorotukset. Tosin niissäkin on riskinsä.
Suuret palkankorotukset kasvattavat yritysten työvoimakustannuksia. Tämän seurauksena yrityksille tulee paine korottaa myymiensä tavaroiden ja palveluiden hintoja. Ilmiötä kutsutaan hinta-palkkakierteeksi, josta Euroopan keskuspankki on myös varoittanut useasti.
”Hinta-palkkakierre on todellinen riski, mutta ei siitä Suomessa ainakaan toistaiseksi ole merkkejä. Keskitetty palkkajärjestelmä pienentää tätä riskiä, koska ammattiliitot voivat palkoista neuvotellessaan ottaa huomioon koko yhteiskunnan edun inflaation torjunnassa”, Jäntti sanoo.
Alkuvuoden aikana Suomessa on sovittu palkankorotuksista, jotka ovat kutakuinkin kuusi prosenttia kahden vuoden kuluessa. Toisin sanoen palkansaajien reaalitulot supistuvat selvästi mutta eivät romahda.
Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi inflaation hidastuvan tänä vuonna Suomessa 5,3 prosenttiin ja ensi vuonna 2,5 prosenttiin.
”Palkat muuttuvat yleensä aina hitaammin kuin hinnat. Kun inflaatio kiihtyy nopeasti, aiemmin neuvotellut palkat eivät reagoi välittömästi voimistuneeseen inflaatioon ja palkansaajien ostovoima heikkenee tilapäisesti”, Kilponen sanoo.
Lyhyen ajan tilapäisten muutosten asemesta kotitalouksien reaalipalkkojen ja ostovoiman kehittymistä pitäisi tarkastella pidemmällä aikavälillä suhdanteiden ylitse. Muuten kokonaiskuva saattaa vinoutua.
Maltillisten palkankorotusten takia yritysten ei tarvitse alkaa vähentää työpaikkoja kannattavuutensa turvaamiseksi. Ei siis ihme, että euroalueella työllisyysaste on nykyisin korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Tähän on toki vaikuttanut myös valtioiden ja keskuspankin päättäväiset toimet koronaviruspandemian pahimmassa vaiheessa.
”Yritysten kustannuskilpailukyvystä on syytä olla aina huolissaan, jos haluamme, että yritykset eivät vähennä työpaikkoja vaan vahvistavat julkista taloutta palkkaamalla lisää työntekijöitä”, Maliranta sanoo.
Tilaisuus voi myös tehdä varkaan.
Monet kuluttajat saattavat kohonneita hintoja ihmetellessään pohtia, ovatko yritykset tulleet ahneiksi eli nostaneet hintoja enemmän kuin niiden kustannukset ovat kasvaneet.
”Euroalueella yritykset ovat nostaneet hintojaan jossain määrin enemmän kuin niiden tuotantokustannukset ovat kasvaneet. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että yritysten hinnoittelupäätökset perustuvat myös niiden odotuksiin kustannusten kohoamisesta tulevaisuudessa”, Kilponen sanoo.
Jos yritykset muuttaisivat hintojaan jatkuvasti kustannusten muuttuessa, niiden kannattaisi pitää katteet vakiona. Hintoja ei ole järkevää muuttaa koko ajan, vaan ottaa huomioon kustannusten vaikutus kannattavuuteen pidemmän ajan kuluessa.
Kilposen mielestä on siis täysin perusteltua, että kohoavien kustannusten oloissa yritykset nostavat hintojaan rajakustannuksia enemmän. Tämä näkyy väliaikaisesti tukevimpina katteina.
”Se, kuinka paljon yritys painottaa tulevien kustannusten vaikutusta riippuu erityisesti siitä, miten pitkään se joutuu pitämään hintojaan muuttumattomina. Vastaavasti yrityksen kannattaa supistaa laskevien kustannusten oloissa hintojaan rajakustannuksiaan enemmän.”
Rajakustannus tarkoittaa yhden yksikön suuruisesta tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä aiheutuvaa kokonaiskustannusten muutosta.
Ainakaan Suomessa ei vaikuttaisi olevan näyttöä, että yritysten katteet olisivat kasvaneet kustannuksia enemmän. Yritysten voittoasteessa ei nimittäin ole tapahtunut merkittäviä muutoksia nopean inflaation aikana.
Yritykset hinnoittelevat myymiään tavaroita ja palveluita aina puutteellisten tietojen perusteella. Jos haluaa tänä päivänä ostaa vuoden kuluttua valmiina toimitettavan mökin, myyjä joutuu hinnoittelemaan sen vailla täsmällistä tietoa kustannuksistaan.
Palvelualoilla yritykset kärsivät pahoin koronaviruspandemian takia määrättyjen rajoitusten takia, ja ne joutuivat vähentämään työvoimaa. Kun kysyntä rajoitusten poistamisen alkoi kasvaa voimakkaasti, yritysten kannattavuus saattoi parantua väliaikaisesti.
Ajan mittaan niiden luultavasti täytyy palkata lisää työntekijöitä, jos kysyntä kasvaa edelleen tai ei merkittävästi vähene. Tällöin yritysten työvoimakustannukset kasvavat ja katteet supistuvat.
Joillakin toimialoilla työvoiman tarjonta saattaa olla kysyntää vähäisempää, sillä koronaviruspandemian aikana työntekijöitä siirtyi uusille aloille, eivätkä he ole halukkaita palaamaan.
””Metsäteollisuus ja tietoliikenneala pystyivät pitämään yllä katteitaan viime vuonna.”
Erot yhtiöiden katteissa vaihtelevat toimialoittain.
”Suomessa metsäteollisuus ja tietoliikenneala pystyivät pitämään yllä katteitaan viime vuonna, kun taas esimerkiksi liikenteessä ja kuljetuksessa katteet heikkenivät kustannusten kohoamisen takia. Toimialojen väliset erot katteiden kehittymisessä johtuvat kilpailutilanteesta, kustannusten rakenteesta sekä tietenkin kysynnän ja tarjonnan kehityksestä”, Kilponen sanoo.
Hänen mielestään vielä on aivan liian varhaista arvioida, missä määrin yritysten katteiden tilapäinen lihominen on kiihdyttänyt inflaatiota euroalueella.
”Hintamekanismin toiminnan turvaaminen varmistaa, että tilapäiset kysynnän ja tarjonnan epäsuhdat hiipuvat ajan mittaan.”
Myös professori Jäntti varoittaa tekemästä yritysten ”ahneudesta” pitkälle meneviä johtopäätöksiä vailla tutkimukseen perustuvaa näyttöä.
”Yritykset hinnoittelevat tuotteensa kysynnän ja tarjonnan perusteella. Kilpailu hyödykemarkkinoilla on usein epätäydellistä, ja osa yrityksistä saattaa tilapäisesti käyttää hinnoitteluvoimaansa nostaakseen hintojaan enemmän kuin kustannukset ovat kasvaneet. Yritysten syyllistäminen nopean inflaation oloissa on populismia.”
Jos yritys nostaa hintojaan enemmän kuin kilpailijansa, vaarana on markkinaosuuden menettäminen.
Mikäli kaikki yritykset nostavat hintojaan yhtä paljon, kilpailu on todennäköisesti jollain tapaa epätäydellistä. Tämä saattaa johtua siitä, että pienellä joukolla yrityksiä on suuri markkinaosuus.
”Olisi todella suuri virhe alkaa torjua väitettyä ’ahneusinflaatiota’ estämällä markkinamekanismin toimintaa vaikkapa hintasääntelyllä. Siitä on menneisyydessä yleensä vain huonoja kokemuksia”, Kilponen sanoo.
Maliranta korostaa yritysten olevan markkinataloudessa aina tietyllä tapaa ahneita, sillä ne pyrkivät tilaisuuden tullen tullen nostamaan hintojaan.
Hänen mielestään Euroopan keskuspankki toimii aivan oikein, kun se rahapolitiikkaa kiristämällä pyrkii vähentämään yritysten odotuksia kustannusten kallistumisesta.
Jos yritysten hinnankorotukset osoittautuvat perusteettomiksi, ne ottavat riskin myymiensä tavaroiden ja palveluiden kysynnän vähenemisestä.
”Kilpailun varmistaminen on paras keino huolehtia siitä, että yhdelläkään yrityksellä ei ole liian vahvaa markkina-asemaa, jonka turvin se pystyisi nostamaan hintojaan liian paljon”, Maliranta sanoo.
Kun kilpailu yritysten välillä on ankaraa, siitä hyötyvät yleensä kuluttajat – myös pienituloiset.
