Moniala­yhtiö Aspolta tulos­varoitus, osake laski 3,7 prosenttia

Monialakonserni Aspo laski arviotaan kuluvan vuoden vertailukelpoisesta liikevoitostaan.

Monialayhtiö Aspo antoi perjantaina tulosvaroituksen.

Monialayhtiö Aspo laskee ohjeistustaan kuluvalle vuodelle. Yhtiö arvioi nyt vertailukelpoisen liikevoittonsa olevan tänä vuonna 25–35 miljoonaa euroa. Aiemmassa ohjeistuksessaan se arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan yli 35 miljoonaa euroa.

Aspon mukaan pääasialliset syyt ohjeistuksen laskemiselle ovat konsernin toisen vuosineljänneksen heikentynyt kehitys, sekä erityisesti sen varustamoliiketoiminnan ennakoitua heikommat, koko vuotta koskevat näkymät.

Monialakonserni Aspon liiketoiminta koostuu varustamoyhtiö ESL Shippingistä, leipomotuotteita tarjoavasta Leipurinista sekä muoviraaka-aineiden ja teollisuuskemikaalien jakelija Telkosta.

Aspo antoi tulosvaroituksen perjantaina kuudelta illalla, eli puoli tuntia ennen Helsingin pörssin sulkeutumista.

Hieman torstain päätöskurssin alapuolella ennen tulosvaroitusta olleen Aspon osakkeen hinta lähti yhtiön tiedotteen jälkeen laskuun, ja oli pörssin sulkeutuessa 3,7 prosentin laskussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita