Fedin pankkiiri väläyttää: koronnostot eivät välttämättä ohi

Fed on vihjannut, että Yhdysvalloissa ohjauskorkoja olisi jo nostettu jo tarpeeksi. Nyt tihkuu viitteitä siitä, etteivät korkojen nostot olisikaan välttämättä ohi.

Fedin koronnostoista vastaavan avomarkkinakomitean jäsen Neel Kashkari.

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pankkiiri väläytti maanantaina, että Fedin pitää mahdollisesti jatkaa korkojen nostoa, jotta inflaatio saadaan kuriin.

Fed on nostanut ohjauskorkoaan kymmenen kertaa, sillä se pyrkii hidastamaan inflaatiota. Tavoitteena on saada taltutettua inflaatiota kohti kahden prosentin tavoitetasoa.

Koronnostoilla ei kuitenkaan ole ollut suurta vaikutusta työmarkkinoihin.

”Työmarkkinat käyvät yhä kuumina” Fedin koronnostoista vastaavan avomarkkinakomitean jäsen, Minneapolisin aluekeskuspankin johtaja Neel Kashkari totesi bisneskonferenssissa Minnesotassa.

”Tämän vuoksi meillä on pitkä matka ennen kuin saamme inflaation takaisin kahteen prosenttiin, ja meillä Yhdysvaltain keskuspankissa on luultavasti lisää töitä tehtävänä yrittäessämme saada inflaatio laskemaan.”

Fed nosti ohjauskorkoaan toukokuun alussa 0,25 prosenttiyksikköä. Päätöksen myötä ohjauskoron vaihteluväli on 5,00–5,25 prosenttia. Ohjauskorko on korkeimmillaan syyskuun 2007 jälkeen.

Rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitean vihjasi lausunnossaan, että tarvetta rahapolitiikan kiristämiselle ei välttämättä enää tämän jälkeen olisi.

Koronnoston jälkeen virkamiehet ovat ilmaisseet eriäviä mielipiteitä siitä, pitäisikö Fedin nyt keskeyttää tiheät koronnostonsa.

Asiasta uutisoineen AFP:n mukaan Kashkari liittää itsensä kommentillaan niihin komitean jäseniin, joiden mukaan 11. koronnosto saattaisi olla tarpeen seuraavassa kokouksessa kesäkuussa.

Kashkarin mukaan inflaatioluvut ovat vielä yli tavoitellun kahden prosentin ja Fedin tulee saattaa työnsä päätökseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita