Avoimien työpaikkojen määrä hupeni

Avoimia työpaikkoja oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 80 800, kun vuotta aiemmin määrä oli 91 600.

Avoimia työpaikkoja oli alkuvuonna vähemmän tarjolla kuin vuotta aiemmin.

| Päivitetty

Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Avoimia työpaikkoja oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 80 800, kun vuotta aiemmin määrä oli 91 600. Tiedot kuvaavat maaliskuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Helsingin ja Uudenmaan alueella työpaikkojen määrä väheni jonkin verran ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Sen sijaan muualla Etelä-Suomessa avoimet työpaikat vähenivät merkittävästi, eli noin 6 000 avoimen työpaikan verran.

Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä Länsi-Suomessa avoimien työpaikkojen määrä väheni jonkin verran tai pysyi liki main ennallaan.

Määräaikaisten ja osa-aikaisten avoimien työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista kasvoi vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Kaikista avoimista työpaikoista neljännes on osa-aikaisia ja 44 prosenttia määräaikaisia.

Ryhmät eivät ole toisiaan poissulkevia.

Osa-aikaisten ja määräaikaisten avoimien työpaikkojen määrä kasvoi myös lukumääräisesti.

Avoimien työpaikkojen lukumäärä väheni merkittävästi rakentamisen toimialoilla sekä kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialaryhmässä.

Sen sijaan hallinnon, koulutuksen ja terveys- ja sosiaalipalveluiden toimialaryhmässä avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita