Hullujen päivien halpa-Peugeotia yli vuoden odottaneet saavat sittenkin autonsa

Peugeot on lähettänyt viestin yli vuoden tarjous­autoa odottaneille, että autot ehditään toimittaa ennen tuotannon päättymistä.

Peugeot e-2008. Tätä autoa on moni odottanut Suomessa pitkään.

Autonvalmistaja Peugeot aikoo sittenkin toimittaa Stockmannin Hulluilta päiviltä tilatut sähköautot asiakkailleen.

Halvalla kuukausimaksulla kaupiteltuja e-2008-autoja ei ensin saatu Suomeen, ja sitten auton valmistus päätettiin lopettaa.

Peugeot lähestyi keskiviikkona auton tilaajia sähköpostilla, jonka mukaan autot ehditään toimittaa ennen tuotannon päättymistä.

”Nyt tarinassa on onnellinen käänne, ja olemme saaneet valmistajalta vahvistuksen”, kommentoi myyntijohtaja Kai Katavisto Peugeotia maahan tuovasta Auto-Bonista sähköpostitse HS:lle.

Tällä haavaa autoja toimitetaan elokuusta eteenpäin. Tämä ei koske asiakkaita, joille on jo aiemmin ilmoitettu auton valmistuvan loppukeväästä.

Autoa myytiin Hulluilla päivillä vuosi sitten houkuttelevan halvalla 249 euron kuukausi­sopimuksella. Autot varattiin heti loppuun, mutta sitten niitä ei kuulunutkaan.

Sekava tiedotus ja jatkuvat aikataulujen muutokset suututtivat asiakkaat.

”Olemme tietoisia kuluttajien turhautumisesta odottamiseen, ja olemme olleet yhteistyössä myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa parhaimman mahdollisen ratkaisun löytämiseksi”, Katavisto viestii HS:lle.

”Asian edistyminen on vaatinut varmaan satoja Teams-kokouksia ja palavereja, mutta ponnistelut tuottivat hedelmää.”

Kataviston mukaan maahantuojalle tuli huhtikuussa yllätyksenä, että mallin valmistus lopetetaan.

Autoja ei saatu tuolloin haalittua muista maista Suomeen täkäläisten talviolojen takia. Kataviston mukaan Suomeen pitää olla ”kylmän ilmanalan malleja”.

”Suomessa autoissa on lisäksi vakiovarusteena muun muassa istuinlämmittimet ja kolmivaiheinen 11 kilowatin sisäinen ajoneuvolaturi. Näitä ei käytännössä pysty asentamaan jälkikäteen järkevällä tavalla tuotannon ulkopuolella.”

Auton voi vielä peruuttaa ilmaiseksi, jos ei halua odotella kesän ylitse.

”Olemme todella pahoillamme asiakkaille aiheutuneesta mielipahasta. Olemme tehneet kaikkemme, että asiakkaat saavat autonsa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita