Sammon osakkeen­omistajat kerääntyivät seuraamaan yhden aika­kauden loppua – ”Nallen tarina ei jää tähän”

Sammon yhtiökokoukseen kokoontui keskiviikkona niin pitkän linjan sijoittajia kuin sijoitus­maailman untuvikkojakin.

Maria Ratsula ja Kyllikki Pankakoski saapuivat Sammon yhtiökokoukseen. Ratsula sanoo nähneensä Björn Wahlroosin useaan otteeseen eri tilaisuuksissa.

Suuri joukko ihmistä on kerääntynyt keskiviikkona Messu­keskukseen Sammon yhtiö­kokoukseen seuraamaan Björn Wahlroosin viimeisiä sanoja Sammon hallituksen puheen­johtajana.

Ennakkoilmoittautuneita oli ennätyksellinen määrä, yli 2­100. Euroclearin mukaan Sammolla on yhteensä yli 205 000 osakkeen­omistajaa.

Yksi paikalle saapuneista on Harri Mäntynen. Elämäntyönsä meklarina tehneellä Mäntysellä on osakkeita jokaisesta suomalaisesta listatusta yhtiöstä, joten hän pääsisi halutessaan näiden kaikkien yhtiö­kokouksiin. Kovin monessa kokouksessa nykyisin eläkkeellä oleva Mäntynen ei ole tänä keväänä käynyt.

Sammon kokoukseen hän halusi kuitenkin tulla paikan päälle seuraamaan ”historiallista tilaisuutta”.

”Tämä on yksi ajanjakson loppu, ja tähän asti Sammon tarina on ollut hieno, ja uskon että se on sitä jatkossakin”, Mäntynen sanoo.

Harri Mäntynen saapui seuraamaan historiallista hetkeä, kun Björn Wahlroosin aikakausi Sammon johdossa päättyy.

Paikan päälle ovat saapuneet myös Maria Ratsula ja Kyllikki Pankakoski.

Pankakoski tunnustaa ennen kokouksen alkua, että hän odottaa Wahlroosin sutkautuksia, sillä tämä ilmaisee mielipiteensä Pankakosken mukaan aina rehellisesti.

”Mielenkiinnolla taas odotetaan, minkäs heiton hän tänään heittää” Pankakoski toteaa.

Ratsula ja Pankakoski ovat pitkän linjan Sammon osakkaita ja suhtautuvat yhtiön tulevaisuuteen luottavaisesti.

Tytäryhtiö Mandatumin irrottaminen itsenäiseksi pörssiyhtiökseen ei huoleta.

”Eiköhän tässä jatkossakin hyvin osinkoja saada”, Pankakoski toteaa.

”Ostin itse asiassa tänään vähän lisää vielä osakkeita”, Ratsula sanoo.

Björn Wahlroos oli Sammon johdossa jo silloin, kun Daniil Zaripov syntyi. Zaripov on ehtinyt tutustua osake­sijoitus­maailmaan vasta parin vuoden ajan.

Kahvipöydästä löytyy myös sijoitusmaailman untuvikko. 19-vuotias Daniil Zaripov on tullut ihka ensimmäiseen yhtiö­kokoukseensa seuraamaan, miten asiat toimivat.

Zaripov lukee parhaillaan pääsykokeisiin, ja pyrkimyksenä on päästä opiskelemaan kauppa­korkea­kouluun. Tunnelman haistelemisen lisäksi Zaripov hakee tukea sille, olisivatko kauppatieteen opinnot ja yritysmaailma hänen juttunsa.

Zaripov kertoo ostaneensa ensimmäisen Sammon osakkeensa viime vuonna. Zaripov muistelee, että se maksoi tuolloin jotakin 40 ja 50 euron väliltä. Hinta tuntui tuolloin suhteellisen korkealta, joten kerralla ei useampaa osaketta tarttunut matkaan. Myöhemmin hän hankki muutaman osakkeen lisää.

Zaripov toteaa, että sijoitustoiminta on hänen osaltaan vielä alussa.

Mauri Pyymäki (vas.) ja Kauko Salmi ovat pitkän linjan yksityissijoittajia.

Paljon soraääniä ei kuulu, kun satunnaisilta osakkailta kyselee ajatuksia Wahlroosin siirtymisestä sivuun.

Kauko Salmi ja Mauri Pyymäki ovat pitkän linjan sijoittajia, joiden osakesalkuista Sampoa on löytynyt yli 20 vuoden ajan.

Mitä ajatuksia Wahlroosin astuminen sivuun ja eläköityminen herättävät?

”On sääli. Kun mies, joka osaa asiansa, lähtee pois talouselämästä niin onhan se jonkinlainen menetys”, Salmi toteaa.

Ennen yhtiökokouksen alkua käytäväpuheista korviin kantautuu epäilevä kommentti siitä, onko Wahlroosin tarinasta talouselämän huipulla sittenkään vielä kirjoitettu viimeistä sivua.

70-vuotias pohatta on jäänyt muodollisesti eläkkeelle jo vuonna 2009, mutta hallitus­ammattilaisen tehtävät ovat jatkuneet eläkepäivillä. Tänä keväänä hän astui ensin sivuun UPM:n hallituksen puheenjohtajan paikalta. Nyt vuorossa on Sammon hallituksen puheenjohtajan tehtävän jättäminen.

”Nallen tarina ei jää tähän”, kuuluu napakka kommentti käytäväpuheen joukosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita