Autonvalmistajat Hyundai ja Kia maksavat 200 miljoonan dollarin eli 185 miljoonan euron korvaukset Yhdysvalloissa asiakkaille, joiden auto on varastettu tai yritetty varastaa hiljattain. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Eteläkorealaisia autonvalmistajia vastaan nostettiin ryhmäkanne, jonka taustalla on erikoinen syy. Tiktokissa ja Youtubessa levisi viime kesänä haaste, jossa neuvottiin, miten korealaisautojen varkaussuojat voi ohittaa helposti.
Viime vuosikymmenen autoja käynnistettiin pelkällä USB-kaapelilla, kirjoittaa teknologiamedia The Verge.
Näissä autoissa oli perinteinen lukossa käännettävä virta-avain. Autot siis pystyi varastamaan vanhanaikaiseen tyyliin johtoja kopeloimalla.
Seurauksena korealaisautojen osuus suurten kaupunkien varkaustilastoissa lähti kasvuun. Amerikkalaisviranomaisten mukaan somehaaste johti myös 14 kolariin ja kahdeksaan kuolemaan.
Pahin tapaus oli tiettävästi viime lokakuussa tapahtunut kolari New Yorkissa. Kuuden nuoren joukko varasti Kia Sportage -katumaasturin ja ajoi sillä kolarin. Nuorista neljä kuoli.
Hyundai ja Kia, jotka kuuluvat samaan konserniin, ilmoittivat helmikuussa tarjoavansa turvallisuustoimintoja parantavan päivityksen yli kahdeksaan miljoonaan autoon.
Nyt se joutuu vielä maksamaan tuntuvat korvaukset, joita jaetaan jopa vuoden 2011 malleja omistaville. Tarkka lista korvaukseen oikeuttavista automalleista Yhdysvalloissa löytyy Hyundain verkkosivuilta.
Jos autoon ei ole mahdollista tehdä tietokonepäivitystä, asiakkaat saavat maksimissaan 300 dollaria esimerkiksi rattilukon ostamista varten.