Lauttasaarelainen talo­yhtiö liki tuplasi rahoitus­vastikkeen, näin asukkaat reagoivat

Satu Anttonen on kahden eri taloyhtiön hallituksessa. Toisessa vastikkeiden nosto herätti tunnin keskustelun. Toisessa putkiremontin rahoitusvastike lähes kaksinkertaistui, mutta osakkaat päätyivät rupattelemaan rennosti muun muassa pihatalkoista.

Satu Anttonen on viihtynyt taloyhtiöiden hallituksissa. Parhaillaan hän on kahdessa hallituksessa, joista toisessa hän on myös puheenjohtajana.

Lauttasaarelaisessa taloyhtiössä on alkamassa yhtiökokous toukokuisena arki-iltana. Taloyhtiön hallitus on esittämässä, että rahoitusvastiketta nostetaan reippaasti.

Putki- eli lvis-remontista koitunut rahoitusvastike on aiemmin ollut yhdeksän euroa neliöltä, mutta nyt sitä pitää nostaa 17,5 euroon neliöltä.

Korot ovat syy sille, että rahoitusvastike aiotaan lähes tuplata.

Putkiremontti valmistui pari vuotta sitten, joten lainaa on otettu hiljattain paljon. Remontin yhteydessä kunnostettiin sauna, rakennettiin pesutupa ja rakennettiin jätehuone talon sisälle. Lisäksi tehtiin salaojaremonttia ja vinttikomerojen häkkejä uusittiin.

Samalla hoitovastiketta sekä kattoremontista johtuvaa rahoitusvastiketta aiotaan alentaa. Kattoremontti oli huomattavasti pienemmän budjetin projekti, ja se tehtiin ennen lvis-remonttia.

Taloyhtiössä on vain alle 45 neliön kokoisia yksiöitä ja kaksioita. Asuntoja on parikymmentä.

Monissa taloyhtiöissä on kova paine korottaa tämän kevään yhtiökokouksissa vastikkeita, minkä vuoksi taloyhtiöiden päätöksenteko on erityisen kiinnostavaa tällä yhtiökokouskaudella.

Kiinteistöliitto arvioi maaliskuussa, että hoitovastikkeet nousevat helsinkiläisissä taloyhtiöissä kymmenen prosenttia.

Energian hinta ja inflaatio tuovat nostopainetta hoitovastikkeeseen. Rahoitusvastikkeisiin painetta tuo korkojen nousu. Taloyhtiöiden tilanteissa on paljon vaihtelua.

Ingrid Strandberg nauttii matkailusta, mutta nyt yhtiölainojen korkojen nousun vuoksi matkailu joutuu tauolle.

Aiemmin lauttasaarelaisen taloyhtiön yhtiökokouksiin löytyi tila kirjastosta, mutta nyt asukkaita ja asuntosijoittajia valuu paikallisen veneilykerhon tiloihin.

Lauttasaaressa asuva Ingrid Strandberg sai vastikkeiden korotuksista kertovat paperit käsiinsä pari viikkoa ennen yhtiökokousta, mutta hän ei uskaltanut lukea niitä läpi.

Vasta kokouspäivänä hän uskalsi kurkata, millainen korotus oli tulossa. 37-neliöisen kaksion vastikkeet ovat nousemassa yhteensä yli 260 euroa. Yhteensä vastikkeita kertyisi jatkossa maksettavaksi noin 900 euroa kuukaudessa.

”Olin saada sydärin.”

”Et ollut ainoa”, huikkaa yhtiökokoukseen myös paikan päälle saapunut Henrik Jansson.

Strandberg sanoo, ettei hän uskaltanut katsoa papereitaan, jotta ei menettäisi yöuniaan. Korotus oli kuitenkin odotettavissa.

”Olen oppinut pistämään suun säkkiä myöten niin kuin sanotaan.”

Strandberg panee toisen kätensä nyrkkiin ja toisen sen ympärille asiaa havainnollistaakseen.

”Kun säkki on näin tiukalla, ei syödä niin paljon, eikä tuhlata niin paljon.”

Eläkeläinen uskoo selviävänsä tilanteesta. Hän on varautunut tilanteeseen puskurilla. Strandberg rakastaa matkustelua ja kertoo käyvänsä yleensä vuosittain ulkomailla, mutta nyt matkailu on jäänyt. Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan pitää palata muistojen avulla.

”Kaikenlainen sellainen hauskuttelu jää.”

Mielessä on myös käynyt, pitäisikö koti myydä ja siirtyä vuokralle. Se olisi viimeinen vaihtoehto, eikä Strandbergilla ole omien sanojensa mukaan hätää. Lisäksi koti on nyt viihtyisä, ja 60 vuotta vanha keittiö on uusittu.

Henrik Jansson osallistui valtakirjalla yhtiökokoukseen.

Paikalle saapunut Henrik Jansson osallistuu yhtiökokoukseen edunvalvojan roolissa. Hänen yli 90-vuotias ystävänsä asuu Strandbergin kanssa samassa talossa. Jansson kertoo käyvänsä aina yhtiökokouksissa, sillä häntä kiinnostaa, miten eri taloyhtiöt hoitavat asioitaan. Yrittäjänä hän on tottunut lukemaan tilinpäätöksiä.

”Ainoa pelko on, että korot nousevat vielä.”

Jansson sanoo, että muutokset vastikkeisiin ovat ymmärrettäviä.

”Mitään isompia remontteja ei ole enää tiedossa, ja mielestäni tilikausi 2022 on mennyt taloyhtiössä hyvin. Hoitovastikkeet ovat olleet minimaaliset, ja pts:ssä [eli pitkän tähtäimen suunnitelmassa] ei ole mitään isompaa tulossa. Tilanne näyttää hyvältä. Ainoa pelko on, että korot nousevat vielä”, Jansson analysoi taloyhtiön tilannetta.

Kokous pyörähtää käyntiin ja on ohi jo melkein ennen kuin on ehtinyt alkaakaan.

Noin kymmenen paikan päälle saapunutta osakasta seuraa tiiviisti papereitaan. Joku kysyy, voitaisiinko vuoden euriborista siirtyä puolen vuoden euriboriin, jotta kuluista saataisiin nipistettyä. Juuri korot ovat syynä sille, että putkiremontin rahoitusvastike aiotaan lähes tuplata.

Muuten vastikkeiden muutokset eivät aiheuta sen suurempia reaktioita.

Satu Anttonen ja Jarko Haanpuu esittelevät tilinpäätöstä ja tasetta taloyhtiön osakkaille.

Kokous on nuijittu läpi tunnissa, ja paikalla olijat alkavat rupatella pihatalkoista.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Satu Anttonen jää purkamaan kokouksen antia isännöitsijä Jarko Haanpuun ja hallituksessa istuvan Janne Parikan kanssa.

Anttonen on istunut vuosia lauttasaarelaisen taloyhtiön hallituksessa. Kokouksissa on hänen mukaansa ollut hyvä henki.

Vaikka taloyhtiössä asiat ovat sujuneet mukavasti, Anttosta mietitytti etukäteen, miten osakkaat suhtautuvat autopaikkojen vuokrien korotuksiin.

Niistä ei kuitenkaan syntynyt sen suurempaa keskustelua. Isännöitsijä ja hallitus muistuttavat, että Helsingin kaupungin asukaspysäköinnin hinta on nousemassa tänä vuonna.

Heidän mukaansa on siis perusteltua, ettei omaa parkkiruutua saa vuokrattua enää yhtä halvalla kuin ennen.

Anttonen kertoo, että maaliskuun lopussa korkojen heilunta aiheutti kunnon trillerin. Pankkisektorilla oli hermostuneisuutta, kun kalifornialaispankki Silicon Valley Bank (SVB) kaatui.

Näytti vakaasti siltä, että 12 kuukauden euriboriin sidotun putkiremonttilainan korko nousisi 3,9 prosenttiin, mutta pankkilevottomuus sai aikaan yllättävän notkahduksen. Korontarkistuspäivä osui juuri tuohon hetkeen, ja korko jäikin 3,6 prosenttiin.

Isännöitsijä oli jo ehdottamassa rahoitusvastikkeen neliöhinnan nostoa 18 euroon neliömetriltä, mutta notkahduksen turvin vastikkeesta saatiin nipistettyä 50 senttiä pois.

Anttonen istuu myös toisen taloyhtiön hallituksessa. Vallilalaisen taloyhtiön yhtiökokous pidettiin jo aiemmin. Siellä vastikkeiden nosto kiristi tunnelmaa. Hoitovastikkeen nostosta keskusteltiin tunnin verran, ja lopulta päädyttiin vielä äänestämään kahden eri vaihtoehdon välillä.

Vallilalaisessa taloyhtiössä kammattiin kaikki kulut tarkkaan läpi ja säästökohteita yritettiin etsiä. Hänen mukaansa niin sanottuja ylellisyyksiä kuten ikkunanpesua syynättiin tarkkaan.

Taloyhtiö on aiemmin hankkinut ikkunanpesun, sillä osaa asuntojen ikkunoista ei saa avattua.

”Nämä ovat vähän lillukanvarsia”, Anttonen toteaa.

Suurempiin menoeriin kuten lämmitykseen ei pysty välittömästi vaikuttamaan. Talo on kaukolämpöverkossa.

Anttosen mukaan taloyhtiön hallituksella on ”vähän kiittämätön paikka”. Kukaan ei toivo vastikkeiden nostoa, mutta kyse on ”aika yksinkertaisesta matikasta”, kun taloyhtiön tulot ja menot on saatava tasapainoon.

Anttosen mukaan taloyhtiön hallituksessa oleminen on mukavaa puuhaa. Lauttasaarelaiseen taloyhtiöön ei ole ainakaan hetkeen luvassa lisää remontteja.

Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus, ja sama porukkaa jatkaa työtään myös ensi vuonna. Puheenjohtajan nuija säilyy Anttosella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita