Bryssel
Suomi pyrkii Ranskan ja muiden EU:n ydinvoimamaiden kanssa vaikuttamaan siihen, että ydinvoima laskettaisiin mukaan EU:n määrittelemiin nettonollateknologioihin. Ne tarkoittavat eri teknologioita, joilla EU-maat yrittävät vähentää hiilidioksidipäästöjään.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) osallistui maanantaina ja tiistaina EU:n kilpailukykyä käsittelevään ministerineuvoston kokoukseen, jossa komission tuore esitys nettonollateknologioista oli keskusteltavana.
Kokous kävi läpi myös komission toista esitystä, joka koskee kriittisiä raaka-aineita.
Kummankin esityksen perusideaa on EU:ssa toistettu Venäjän hyökkäyksestä lähtien: nyt on aika purkaa EU:n liian suurta riippuvuutta unionin ulkopuolisista maista niin raaka-aineissa kuin joissakin keskeisissä teknologioissa.
Lintilä pitää nettonollaesityksen jatkotyön kannalta olennaisena viidentoista ydinvoimamyönteisen EU-maan ryhmää, jonka kokoukseen Pariisissa hän osallistui viime viikolla.
Suomi ei ole siis yksin ajamassa ydinvoimaa komission ehdotukseen mukaan, mutta jakolinjat EU-maiden välillä ovat syvät. Muun muassa Saksa, Itävalta ja Luxemburg tuskin kovin helposti suostuvat siihen, että ydinvoimakin laskettaisiin yhdeksi strategisesti tärkeäksi nettonollateknologiaksi, joka saisi suopeamman kohtelun muun muassa luvituksessa ja rahoituksessa.
Nettonolla-alat on esityksessä määritelty: ne tarkoittavat aurinkosähköä ja aurinkolämpöä, maatuulivoimaa ja uusiutuvia offshore-teknologioita, akkuja ja varastointiteknologioita, lämpöpumppuja ja geotermistä energiaa, elektrolyysilaitteita ja polttokennoja, biokaasun ja biometaanin tuotantoa, hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia sekä sähköverkkoteknologioita.
Näistä monet nojaavat tuontiin EU:n ulkopuolelta, etenkin Kiinasta.
”Se, mikä komission esityksessä on huonoa, ovat hyvinkin kapeat sektorit tyyliin ilmalämpöpumput ja aurinkokennot. Se ei huomioi teknologioiden ja innovaatioiden kehittymistä riittävällä tavalla. Lisäksi esityksen pitäisi olla teknologianeutraali, jos me haluamme täyttää ilmastotavoitteet”, Lintilä sanoo.
Esityksen mukaan EU:n pitäisi rakentaa rivakasti näiden alojen omaa tuotantokapasiteettia. Komissio on teollisuuspolitiikan hengessä määritellyt tavoitteenkin: EU:n vuosittaisesta tarpeesta 40 prosenttia pitäisi kattaa EU-tuotannolla vuoteen 2030 mennessä.
Tämä toteutuisi kyseisten alojen luvitusprosesseja nopeuttamalla ja julkista rahoitusta kasvattamalla. Tässä yhteydessä komissio on pitänyt esillä uuden suvereniteettirahaston tarvetta, mutta Lintilän mukaan se ei ollut ministerikokouksessa esillä.
Komissio on määritellyt prosentuaalisia tavoitteita myös kriittisissä raaka-aineissa.
Vuoteen 2030 mennessä olisi tarkoitus, että kymmenen prosenttia käytetyistä strategisista raaka-aineista tuotetaan EU:ssa, 40 prosenttia jalostetaan EU:ssa ja 15 prosenttia niistä olisi peräisin kierrätyksestä.
Samoin on tarkoitus, että vuoteen 2030 mennessä EU ei olisi missään strategisessa raaka-aineessa yli 65-prosenttisesti riippuvainen yksittäisen kolmannen maan tuotannosta tai jatkojalostuksesta.
Myös kriittisissä raaka-aineissa avainasemassa on se, että komissio haluaa nopeuttaa kaivostoimintaan ja mineraalien jalostukseen liittyviä lupaprosesseja.
Kansallisessa päätösvallassa olevien lupamenettelyiden kiirehtiminen ei ole läpihuutojuttu. Suomessa pohdittavaa tulee ainakin siitä, jättääkö komission esitys riittävästi aikaa ympäristövaikutusten arvioinnille.
Lintilä pelkää myös ylisääntelyä, kun kansallinen sääntely yhdistyy EU-tasolta tuleviin uusiin säännöksiin.
