Suomen talous kasvaa tänä vuonna – alkuvuoden kehitys odotuksia parempaa

Inflaation hidastuminen, korkojen nousun tasaantuminen ja palkankorotukset piristävät kotitalouksien luottamusta, pankki sanoo.

Handelsbanken ennakoi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,2 prosenttia. Pankki nosti arviotaan Suomen talouskasvusta.

Suomen talouden näkymät ovat aavistuksen piristyneet, sanoo Handelsbanken keskiviikkona julkaistussa talousennusteessaan. Alkuvuoden talouskehitys on pankin mukaan ollut odotuksia parempaa.

Handelsbanken ennakoi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,2 prosenttia. Aiemmin monet talousennusteiden laatijat ovat povanneet Suomelle nollakasvua tai pientä talouden supistumista.

Handelsbanken nosti arviotaan Suomen talouskasvusta, sillä tammikuussa pankki oli ennakoinut bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 0,2 prosenttia.

Polttoaineiden ja sähkön halpeneminen on rauhoittanut inflaatiota, Handelsbanken toteaa. Pankki ennustaa inflaation hidastuvan tänä vuonna 5,8 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 2,5 prosenttiin.

”Korkojen nousun vaikutukset näkyvät taloudessa osittain mutta eivät vielä täysimääräisesti. Myönteistä on inflaation lisähidastuminen ja työmarkkinoiden varsin vakaa tilanne”, sanoo Handelsbankenin pääekonomisti Timo Hirvonen tiedotteessa.

Talouden vaimea aktiviteetti kasvattaa hieman työttömyyttä, mutta työttömyysaste kääntyy laskuun jo ensi vuonna, Handelsbanken ennakoi. Pankin mukaan inflaation hidastuminen, korkojen nousun tasaantuminen ja palkankorotukset piristävät kotitalouksien luottamusta tänä vuonna.

Handelsbanken odottaa Suomen talouskasvun vauhdittuvan ensi vuonna 1,0 prosenttiin, kun kotimainen kysyntä ja vienti tukevat kasvua.

Handelsbankenin mukaan korkohuippu on nyt käsillä. Handelsbanken odottaa Euroopan keskuspankin nostavan kesällä ohjauskorkoja vielä kaksi kertaa.

”Myös euriborkorkojen suurimmat nousut ovat takanapäin. Seuraavaksi euriborkorot tasaantuvat ja kääntyvät sen jälkeen loivaan laskuun”, Hirvonen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita